maanantai 13. helmikuuta 2012

Aksaa hallilla

Käytiin tänään aksaamassa hallilla Essin ja koiran kanssa. Hieman on nyt sisäänmeno hakusessa kepeillä. Jotain Essin eilisissä treeneissä kävi niin että koira suhailee sisäänmenon ja jotenkin se jäi päälle. Onnistui kyllä loppujen lopuksi ja sitten meni ihan hyvin. Nyt pitää kyllä todella harkata sisäänmenoja että saadan ne varmaksi. Sitten harkattiin pientä rataa missä mm välistävetoja, onnistui heti ekalla hyvin. Taco on kyllä todella taitava tietyissä asioissa. Kun vielä treenattiin tuli muitakin treenamaan. Taco  reagoi vieraseen koiraan mutta ryhtyi aika nopeasti aksaamaan mun kanssa. Mutta siinä vaiheessa kun me lopetettiin ja vieras koira siirtyi treenamaan "meidän" esteille alkoi Taco hieman kuumenemaan ja siten myös räksyttämään mutta kyllä se jotenki otti kontaktia kun selkeästi käskytin sitä ja vaadin että se malttoi.



Tänään tuli Katilta viestiä koskien alueellista valmennustoimintaa. Päästiin ryhmään mukaan. KKK:laiset tiedän kaikki ryhmästä, muista tunnen Mian. Jännityksellä jäädään odottamaan miten asia edistyy. Kivaa oli että päästiin mukaan ryhmään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti