keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Yhteenveto 2016

Viime vuonna kirjoitin näin:
Tavoitteet 2016

Taco:
Viimeinen agi-sert keväällä ja syksyllä hyppysert, että valioituisi.
Sm-kisoissa ehjät radat. MM-karsinoista olen hieman epävarma lähdenkö. Toisaalta ollaanhan me ansaittu starttipaikka niissä. Oletin, hieman ettei me saada voittonolla, mutta niin se vaan napsahti meille. 
Pitäisi tehdä paljon vireenhallinta-treenejä, että saisi pysymään kisavireen sopivana, jolloin saadaan ehjiä ratoja ja se näkyy tuloksissa.
Toivottavasti pysytään terveinä. Taco on pysynyt paremmassa kunnossa, kun se on kokonaan raalla ruokinnalla. 

RaaRaa:
En ihan tiedä mitä tavoitteita laittaa RaaRaalle. Välillä näyttää lupaavalta, mutta seuraavaksi se taas hyppää huonosti. Olin nas-leirillä ja sieltä tuli taas lisä-ideoita sen hyppytekniikkaan mitä kokeillaan ehdottomasti. Kouluttajat jotka on nähnyt RaaRaan on sitä mieltä, että on ihan hyvät mahikset saada siitä kisakoira vielä. Tehdään paljon hyppytekniikkaa ja nostetaan rimat nyt 45-50 aika lailla nyt heti loman jälkeen ja jos näyttää ok:lta niin ylöspäin vaan. Katsotaan loppukesästä, syksyllä mitä näyttää päästäänkö kisaamaan. Kisaamaan en lähde sen kanssa ennenkun se osaa mennä treeneissä hyvin 65 cm ratoja.
Paimennus saa jäädä luultavimmin pois kokonaan terävyyden takia.
Harkintaan, näyttelykäynti kesällä tai syksyllä.
Käyttäytyminen yhä paremmaksi.
Tällä hetkellä RaaRaa ontuu vasenta etujalkaa, johonkin nähtävästi kolauttanut kyynärvarren (lämpöä jalassa), toivottavasti tulee nopeasti kuntoon, niin päästään treenaamaan ja liikkumaan. Toivottavasti pysyttäisiin jatkossa terveinä.

Yhteiset:
Meille kaikille parempi kunto. Tacon kanssa saataisin varmaan pikkasen pois ajasta radoilta jos molemmilla olisi parempi kunto. Varsinkin mun pitäisi parantaa omaa kuntoa, sekä kestävyyttä, että enemmän voimaa jotta saisin enemmän vauhtia, ja nopeampia vauhdinmuutoksia. RaaRaalle lisää voimaa, niin on helpompi hypätä. Mietinöissä pitäisikö ruveta treenamaan rallitokoa, voisi olla kiva laji molemmille koirille, eikä niin nihkeätä kun toko. Sen lisäksi luulen, että Taco ei paineistuisi siinä. Sen lisäksi joku hajuhomma voisi olla hyvä.


Miten sitten viime vuoden tavoitteet pitivät:

Tacon valioitui agivalioksi kesällä, sen sijan hyppysert on vielä saamatta. Ei päästy sm-kisoihin, eikä mm-karsintoihin mun terveyden takia. Ja myös mun terveyden takia ollaan kisattu hyvin maltillisesti koko kausi. Hieman on kisarutiinit kärsineet kun ei olla päästy kisaamaan, treeneissä ollaan onneksi suhteellisen hyvin päästy tekemään. Viretreenejä ollaan tehty ja vire on nykyään parempi, varsinkin treeneissä. Kisoissa saisi olla hieman rennompi vielä. Mutta jos ei pääse kisaamaan, niin ei saa virettä treenattu ja silloin se ei myöskään voi parantua.

RaaRaan kanssa löin ns hanskat tiskiin. Se ei opi hyppäämään kunnolla, ja en enää halua laittaa siihen resursseja siihen. Ontuminen saatiin hoidettu pois kraniosakraalihoidolla. Mutta hieman oletan, että "vamma" oli tullut aglityssä. Liian iso riski, että RaaRaa satuttaa itseään kunnolla aksassa, joten senkin takia ei enään aksata sen kanssa. Jotain putkirallattelua, kontakteja ja keppejä voi tehdä. En myöskään vie sitä enään paimentamaan, liian iso riski, että puree lampaita. Pitäisi treenata koppa päässä ja vain treenaamisen ilosta, en riskeeraa muiden eläimiä.

Yhteiset:
Kuntoa ei olla nostettu, kun olen itse sairastellut liikaa. Kunto on lähinnä huonontunut meillä kaikilla. Mutta näillä mennään. Rallitokoa ollaan tehty lähinnä pihalla harvakseltaan. Aloitettiin myös nose work treenit kotona, on ihan kivaa. Elokuussa meille muutti uusi koiranpentu Vito. Tämä ei ollut mitenkään suunniteltu juttu, mutta kun tarjottiin niin otettiin. Muuten mennyt hyvin, mutta RaaRaa on hieman epävarma ja pörräilee täällä, sen lisäksi se haastaa Tacoa välillä. Vielä Taco ei ole vastanut haasteeseen, mutta saa nähdä, että palaako sillä hermo RaaRaahan. Toivottavasti RaaRaa vähitellen tajuaisi väistää ja pysyä sivussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti