maanantai 12. syyskuuta 2011

Touhuamista

Eilen Tacolla oli kokonaan vapaapäivä. Käytiin illalla koiratarhassa riekkumassa, taas oli paljon porukka, taisi olla parhaimillaan noin 15 koiraa. Ja Taco jälleen rakastui, tällä kertaa rakkauden kohde oli nuori australian karjakoira ekaksi ja kun se lähti kotiin niin seuraava rakkauden kohde oli berninpaimenkoira pentu. Mukava katsella kun iso sekalainen koiraporukka leikkii ilman tappeluita. Tacokin välttää kaikki tappelutilanteet, sillä ei ainakaan tällä hetkellä ole mitään kiinnostusta lähteä tappelemaan, se siirtyy vaan pois alta.

Tänään ollaan harjoiteltu paikallaoloa niin että itse menen piiloon, aika ehkä 30 sekunttia, seuraamista, sivulletuloa, liikkeestä seisomista ja vähän noutoa. Päätin että opetan Tacolle luoksetulon niin että se tulee suoraan sivulle sittenkin, noudon kanssa ajattelin tehdä niin että luovuttaa kapulan edessäni, mutta pitää vähän vielä miettiä. Essikin harjoitteli hieman seuraamista ja luoksetuloa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti