perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ollaan me treenattu ja kisattukin

RaaRaan suhteen olen nyt päättänyt, että sen agilityura on loppu. Se pääsee mukaan treenamaan mun kanssa ja lähden varmaan opettamaan sille juoksukontakteja sillä mielellä, että jos seuraavalle kisakoiralle opettaisi ainakin juoksu-a:n niin on yksi kokeilu alla. Muuten se pääsee vaan tekemään matalilla esteillä,ettei haittaa vaikka hyppääkin kauempaa. En halua rikkoa sitä vaan sen takia, että itse tykkään agilitystä, toki RaaRaakin tykkää, mutta kyllä se tykkää muustakin tekemisestä ja mä en enää jaksa yrittää miettiä sen hyppytekniikkaa, enkä varsinkaan pelätä, että se rikkoo itsensä harrastuksen takia.
Sitten mukavimpiin asioihin. Tacon kanssa treenit on mennyt aika kivasti. Pitäisi vaan muistaa olla rimantiputtelujen kanssa yhtä määrätietoinen kun kontaktien ja lähtöjen kanssa. Taco ajoittain on hieman huolimaton hyppyjen kanssa. Toki se on nyt pari kertaa lähtennyt hieman omine lupine kontakteilta, mutta näihin on heti puututtu ja tällä hetkellä sillä on todella hyvät kontaktit.
Viime maanantaina kisattiin Kirkkonummella, oli tosi kivaa.  En ihan tykänyt rataprofiileista, mutta sain sen hyvin työnetty pois ja lähdettiin tekemään rataa Tacon kanssa. Eka rata, yksi rima alas kun Taco oli huolimaton, tosin itsekin olin hieman huolimaton siinä. Tacolla oli paras aika kaikista, vaikka sen kaarrokset ei todellakaan mitään optimaalisia ollut ja keinullakin seisotin aika kauan. Toka rata 0 ja sija 2, video:

Keskiviikkona oli taas omat treenit Tacon kanssa. Treeneissä hyvin huomaa,ettei kunto ole niin hyvä kun pitäisi olla tässä vaiheessa vuotta kun sm:t ja mm karsinnat tulossa, noh näillä mennään ja toivotaan tervempää seuraavaa vuotta, että saataisin kunto oikein kohdistettu. Seuraavat kisat meillä onkin sm:t, sitten yhdet iltakisat Kirkkonummella ja sitten mm-karsinnat. Saa nähdä pysyykö oma pää kasassa isoissa kisoissa, varsinkin, kun nyt olen kisanut tosi vähän. Mä tiedän, että me osataan molemmat ja Taco on hyvinkin taitava, nyt vaan tekemään tarkkaa työtä, niin Tacokin tekee tarkkaa työtä. Luottoa koiraan ja myös itseensä ja hakemaan onnistumisia ja hyvää fiilistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti