lauantai 16. huhtikuuta 2016

Voihan jalkavamma

Viime viikonloppuna tuurasin taas nas-piloottileirillä. Tehtiin Tian kiva fysikkatreeni, Leenan kanssa tehtiin aika-mittauksia kaikki kontaktiesteet ja kepit, Niinun tekniikka/ratatreeni ja Teemun rataharkka.
Leenan treeneissä todettiin, että este suorittamiset hyvät, Taco teki kaikilla eritavoilla esteet hyvillä ajoilla. Kontaktit se melkeinpä suoritti nopeinten kun esteelle juostiin ns kilpaa ja kontaktilla se oli jopa hieman mun edessä. Eli tämän mukaan ei kannata lähteä tekemään juoksukontakteja,  tosin mun pitää oppia nopeammaksi vapauttamisessa, niin saadaan aikaa pois. Kepeillä ei mitään eroa, missä itse olin.
Niinun treeneissä oli kolme lyhyttä rataa, missä piti olla joitakin ohjaustekniikkoja mukana. Tehtiin 40 s ja sitten seuraava radalle. Virheestä aloitettiin virheen kohdasta uudestaan. 3 kierroksella saatiin tehty loppuun.
Teemun rata oli haasteellinen ja tässä tuli huomattu, että tällä hetkellä Taco on pikkasen liiankin kuuliainen, ei irronut putkeen kun takaaleikkasin vaan  kääntyi kysymään. Kun olin treenanut vajaa 10 min niin mulle iski pohjekramppi ja se siitä niistä treeneistä. Yritin venyyttää, mutta treenit oli jätettävä siihen, voihan p.
Eli viikon kaikki treenit peruttu oman jalkani takia. Ihan pikkasen ollaan tehty viikolla hypyn tarjoamista molempienkoirien kanssa. Tänään sain kraniosakraali terapiaa, jalka tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Terapeutti suositteli mulle paljasjalka kenkiä, mutta suositteli myös nilkkoihin tukea. Pitää päästä kokeilla ja hankkimaan paljasjalkakenkiä.
Huomenna päätän, ilmoitanko ensi viikonlopun kisoihin. Keskiviikkon valmennuksesta en ole ihan varma vielä laitanko myyntiin, vai treenaanko, RaaRaan treenit jää vielä väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti