sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Essin ja Tacon nuorisotreeni

Tänään oli Essin ja Tacon nuorisotreeni Kirkkonummen hallilla. Ryhmästä olivat ainoastaan Essi ja yksi uusi koirakko. Uusi sheltti hieman ihmetteli hallia. Essi sai harjoitella kontakteja ja hieman paikallaoloa Tacon kanssa. Taco on kyllä kehittynyt todella paljon kesän aikana. Taco teki todella nättiä seuraamista. Hieman kyllä Essin pitää skarpata palkkamisessa. Taco pikkaisen porsastelee ja napsii herkästi Essin sormia jolloin Essi päästää lelua. Tämä johtaa siihen ettei Essi uskalla leikkiä kunnolla jolloin Taco ei palkkaannu kunnolla. Essi saa luvan harjoitella leikkimistä Tacon kanssa kotona. Treenejen jälkeen mentiin vielä pikkaisen kentälle. Hieman näytin leikkimistä ja pikkaisen otettii agia. Syystä tai toisesta Taco hieman haki puomin alastuloa kun jättäydyin taakse. Selkeästi oli epävarma mitä mä odotan siltä ja ryhtyi hiipimään aika ylhäältä. Pitänee vahvistaa paikkaa. En tiedä miksi se oli nyt yhtäkkiä niin epävarma kun ei se aikoihin ole varonut mitään, enemmänkin mennyt vaan jokapaikkaan rämäpäisenä ja olen joutunut olemaan aika tiukka monessa asioissa sen kanssa. Toisaalta keskittymiskyky ja maltti on lisääntynyt koiralla taas harppauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti