torstai 20. kesäkuuta 2013

Tuuraus Idan treeneissä

Tämmöinen rata tehtiin eilen. Taco oli lievästi sanottu innostunut kun meillä oli ollut parin viikon taukoa. Vaikka koira oli intoa täynnä se pysyi hyvin lähdössä.
Menin ottamaan Taco vastaan pussin ja 3 hypyn väliin. Oli mulle haasteellista tietää milloin lähteä liikkeelle, jäin hieman liikaa varmistelemaan 2 hyppyä. Putkijarru onnistui aika hyvin, Taco kääntyy hyvin kunhan vaan annoin suhinan oikeassa vaiheessa ja olin itse lähellä koiraa. Kepeille takaaleikkaus. Kepeiltä hakemaan koira ettei se mennyt putkeen vaan kääntyi okserille. Sitten opin uuden kuvion, eli japanilainen (oikella kädellä työnsin takaakiertoon, persjättö vasemalla kädellä, persjättö taas kun koira hyppää 8 persjättö oikeaan käteen) ja lähetys 9 ja 10 hyppyyn. Oikeinajoitettu putkijarru (tuppasi menemään liian myöhäiseksi) jotta saisi koiran käännetty pituuteen (tuli huomattu, että Taco on vissin oppinut miten pituus kuuluu hypätä, se suoristi hyvin siihen). Pituuden ohjasin vasemmalla puolella. Pieni suoristus ja putkeen. A:lle ja siitä pussiin pienellä vauhdilla, ei liian lujaa silloin Taco meni 16 ohi, mutta jos otin sen liian tiukasti se hyppäsi 3 hypyn kun leijeröin. 17 jaakotin, jolloin Taco käänsi todella tiukasti. 19-21 ohjasin ekaksi ottamalla vasemalta puolelta muuria ja yrittämällä vekkaamalla 19-20 väli ja olkapääohjaus putkeen, ei ollut ihan hyvä, Taco meni herkästi 22 hypyn väärään suuntaan eikä putkeen. Paremmin toimi, että lähdin oikella puolella muuria ja takaaleikkaus 20 ja siitä putkeen. 22 valssi ja tässä taas sai aika tiukasti pitää koiraa käsissä, takaakierto oikealta puolelta (pari kertaa koira meinasi mennä puomille kun en ohjanut riittävän selkeästi takaakiertoa käyttämällä oikeaa kättä ja oikeata jalkaa). Olipas mukavat treenit, ensi viikolla uudelleen kun pääsen taas tuuraamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti