sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kisaraportti ja nuorisokerhon treenit

Eilen oli omat kisat, kolme starttia. Saatiin meidän eka 0 ja sijoituttiin kolmanneksi. Kontaktit oli hieman hitaat ja epävarmat, varsinkin puomin. Pari valssia oli myöhässä ja sen lisäksi unohdin hakea koiran putkelta jolloin koira teki aikamoisen kurvin. Hieman tukkoiselta rata tuntui, mutta 0 mikä 0, tyylipisteitä ei jaeta.
Toka rata, kontaktit hieman paremmat, itse tein pari hieman huolimatonta ohjausta ja tästä johtuen takaakierto menikin suoraksi, mutta koira ei ihan ollut niin hyvin kuulolla, ei yhtään kuunnellut äänikäskyjä. Sen lisäksi roiski rimoja loppuradasta, vaikka hypyt oli vaan 55 cm. Eipä koira saanut leluaan.
Kolmas rata oli hyppäri, missä aika paljon joutui vääntää koiraa ja ottaa vauhtia pois. Mä olin aikaisemmin päivällä pikkasen nyrjähtänyt toista nilkkaa ja eikö se antanut periksi yhdessä valsissa, piru kun otti päähän, koira olisi mennyt oikein muuten, mutta nyt tulikin hylly. Loppurata meni taas hienosti ja mun jalatkin kesti. Kotona sitten kunnon jäädytykset, jalka ei itse asiassa enää särje.

Tänään aamulla oli sitten Essin nuorisokerho. Taco on kyllä ruvenut kuuntelemaan paremmin Essiä ja on sillä hieman enemmän malttia. Essin vaan pitää muistaa agilityssä ohjata jokaista estettä tarkasti ja myös rytmittää. Hieman on homma nyt hakusessa, mutta eipä ne juuri ole harjoitelletkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti