sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Hyvää pääsiästä ja hyvä treeni

Kävin tänään hallilla Tacon ja Viton kanssa.
Vito sai aloittaa keppiharkalla, mulla oli apupalkkaaja, joten sain keskittyä täysin vain Viton keppisuorittamiseen. Ekaksi tehtiin ihan suora sisäänmeno kuumentamalla, onnistui heti ekalla. Sitten siirryin vähän oikealle ja taas kuumentamisen kautta kepeille, ekaksi meni pari kertaa väärin sisälle, sitten oikein. Sitten siirryin vasemmalle, taas pari kertaa väärin, sitten oikein. Sitten vielä hypyn kautta ja helppo suora sisäänmeno, onnistui hyvin. Loppuun Vito tekee kepit hyvin ja sen lisäksi se suorittaa kepit nopeasti.
Sitten Taco väliin tekemään rataa, 28 esteen rata 0 läpi, tietyissä asioissa saa olla tarkkana. Esim jos 2 este on takaakierto ja siinä sivussa on hyppy, niin Taco poimii sivussa olevan hypyn todella herkästi. A:n jälkeen muuri ja varsinkin, niin että valssaa muurilla, niin hyvin usein Taco räpsähtää muuria. Eli muuria hieman jumpattiin.
Sitten Vito pääsi vielä treenamaan kontakti-esteet. Tässäkin hyödynsin apupalkkaajasta ja saatiinkin esiin virhe. Eli kisoissa Vito ei ihan tahdo pysähtyä kontakteilla ja tiedän, että mun pitäisi puuttua tähän, mutta kun haluaisin saada sen nostettu kolmosluokkaan, että koirat olisivat samoissa kisoissa, niin en ihan ole malttanut vaatia tarkkoja suorituksia kontakteilla kisoissa. Treeneissä harvemmin Vito tekee virhettä, mutta nyt kun oli apupalkkaaja, niin kas tulikin läpi. Pääsin hyvin nyt puuttumaan tähän. Saatiin oikein hyvät treenit, yes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti