perjantai 11. marraskuuta 2011

Agiliitaamassa

Menin Tacon kanssa treenaamaan agilityä hallin kentälle. Aloitin ottamalla tokon alokasluokan hypyn. Kympin arvoisesti teki Taco hypyn.

Lämmittelin pikkaisen itseäni myös hölkkäilemällä ja kääntyilemällä. Taco kuumein tästä sen verran että rupesi komentamaan mua. Sitten siirryttiin tekemään keppejä. Taco oli irti ja jätti tokavikan välin välistä, kielsin ja otin uudestaan, vasta kolmannella yrittämällä sain Tacon riittävän rauhalliseksi että jaksoi keskittyä loppuun saakka. Otin kepit molemmilta puolilta muutaman kerran onnistuneesti. Sitten otin renkaan, laitoin pituuden kepit sivuihin ja renkaan korkeus oli mini mutta se meni todella hyvin, otin vastaan, en vielä lähettänyt. Sitten puomi, meni ihan hyvin, pitäisi saada vaan menemään reippaammin loppuosan, tulee varmaan kun saadaan suoritusvarmuuttaa. Sitten keinu (tosin Taco oli jo tässä vaiheessa karanut keinulle kerran). Keinun Taco menee varmasti mutta se pitää varmistaa että Taco ei hyppää alas kun keinu kippaa ja ettei se tule liian lujaa tai pysähtyy liian aikaisin. Otin myös hypystä keinulle, meni ok. Aa:lle Taco karkasi pari kertaa jossain vaiheessa mutta se suorittaa sen oikein onneksi ja tarjoaa 2on2offia. Sitten otin vielä hyppyjä ja putkea ja putkella takaaleikkausta, kerran Taco käänsi väärään suuntaan muuten hyvin. Lopuksi vielä kaksi kertaa kepit, meni hyvin. Sitten loppujäähdyttely ja autoon, tosin koiraa sai suunnilleen raahata autoon kun oli sitä mieltä että paukkuja olisi vielä jatkaa.

Kovasti Taco taas tarjoili kaikkea tekemistä kentällä sekä ennen että lopettaessa treenit. Sillä oli ihan älytön tekemisen halu tänään. Voi johtua siitä etten tehnyt mitään aamulla Tacon kanssa enkä eilenkään oikein kerenyt tekemään pahemmin mitään koiran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti