tiistai 22. marraskuuta 2011

Silmätulehduksia lisää

Tällä kertaa Micillä silmätulehdus. Tacollrkin tuli toiseen silmään tulehdus viime viikolla joten lääkitsen siltä molemmat silmät ja myös Micin silmiä lääkitään.

Treenasin pihalla Tacon kanssa. Rappusissa on tapahtunut pientä edistystä mutta ei vieläkään mene riittävän reippaasti alas 2on2offiin kun en ole koiran edessä. Sitten ruutu paikalle ja lähetystä merkiltä minne yhä asetan Tacon koska en ole vieläkään aloittanut merkki treeniä. Hienosti menee koira ruutuun, ainoa on että juoksee yli ja palaa sitten keskelle alustan luo. Jos annan seis käskyä niin jostain kumman syystä tipahtaa maahan. Mä en oikeastaan ole ottanut muutenkaan maahan käskyjä kauas joten en tiedä miksi koira tekee näin. Toisella kerralla kyllä jäi seisomaan. Mulla on ongelmia hahmotuksessa mistä mun pitää käskeä koira seisomaan niin että koira on ja pysyy ruudussa. Sitten otin vähän seuraamista remmissä ja yhä edelleen yritän saada koiraa taaksepäin ja yhä edelleen se välillä varsinkin alussa estää mua kävelemästä normaalisti ja sitten kun hieman huomauttaa asiasta niin osa voimastakin katoaa. On ihan hyvää seuraamista mutta mä haluan että seuraaminen on vietikästä ja että se ilmentää voimaa. Sitten koira makaamaan ruutuun ja sieltä fot käskyllä seuraamaan yritin hidastaa lelun avulla mutta vielä tulee liian lujaa ja painelee ohi ja on vaikeata skarpata seuraamiseen. Pitää muistaa treenata lyhyeltä matkalta. Sitten luoksetulo suoraan sivulle, ekalla kerralla istui ihan liian lähelle joten pelkkä suullinen palkka ja sitten uudestaan. Tuli toisella kerralla vauhdikkaammin ja istui paljon parempaan paikkaan. Mun pitää muistaa pitää lelu piilossa kunnes palkkaan, toimii paljon paremmin. Takaakierroista luoksetuloja välillä läpijuoksuina palkaten välillä ilman palkkaa ja välillä seiskäskyllä ja kerran maahan. Seisahdukset on just yhtä hyviä kun mitä koiran vauhti on, eli jos tulee täysillä pysähtyy todella terävästi, jos hitaasti pysähtyy hieman hiipien, no joo ottaa yleensä yhden askeleen käskyn jälkeen. Maahan menossa pysähtyy hyvin mutta ei mene nopeasti maahan, menee kyllä mutta ei tippuen. Lopuksi vielä puunkiertoja sylkkäreillä ja lähetyksillä. Tästä koira todella nauttii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti