sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Pihatottistelua

Ekaksi video osa tämän päiväisestä treenistä (rätisee, kannattaa ottaa ääni pois)



 Hieman kävi Taco kuumana niin painoi ja edisti seuraamisessa. Sen lisäksi ohjaaja voisi oppia katsomaan eteenpäin eikä varsinkin juostessa hiipiä vaan liikkua kunnolla. Seisomisessa keskittyminen hieman katosi niin kämmäilyä.  Muuten ihan ok treenit.

Sitten mentiin lenkille. Törmättiin ekaa kertaa peuraan tänään Tacon kanssa. Hieman Taco katseli ensin ja sitten alkoi haukkumaan. Peura pysähtyi ja kääntyi kannoillaan niin että valkoinen takapää vaan vilkkui. Hieman teki Tacon mieli lähteä perään muttei kuitenkaan pahasti. Jouduin kyllä karjaisemaan aika pahasti että sain sen kääntymään pois peuran perästä. Voi olla että jos peura olisi ollut lähempää Taco ei olisi kääntynyt.

Pihaan tullessa ruutua. Ekaksi vierestäni sitten merkiltä. Onnisui kummatkin hyvin. Nouto tavallisella kapulalla, hyvä, samoin metallikapulalla, annoin lisäkäskyn jotta kapula varmasti pysyi suussa. Tunnistusnouto hyvä muuten mutta pureskelee kapulaa jonkunverran. Seuraamista, otin remmissä ja käytin hieman pakotteita, toimi. Sitten vielä lopuksi siksakkia, Tao kuumenee tästä ihan älyttömästi ja alkaa haukkumaan ja murisemaan, tätä virettä haluaisin saada agilitykeppeihin, toivotaan että siirtyy sinne kunhan koira saa varmuuttaa keppeihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti