lauantai 17. joulukuuta 2011

Sisätreeniä

Ollaan viime aikoina treenattu aika paljon sisällä kaukoja ja nyt ne alkaa mun mielestä olla aika hyvät. Asennot on varmoja ja tekniikka hyvä. Etäisyyttä olen ottanut noin metrin verran. Istumisessa joskus vielä hieman nytkähtää eteenpäin, tyyliin kaksi senttiä. Seisomisessa pakittaa hieman. Sivulletuloja ollaan kanssa harkattu aika paljon ja siinä joutuu olemaan tarkkana että Taco todella tulee kunnolla sivulle. Tämä on sinänsä aika jännä koska ulkona tätä ongelmaa ei oikeastaan ole ollut. Liikkeestä istuminenkin on hyvä kun sisällä harjoitellaan ulkona vieläkin oikea asento ei ole varma, tarjoaa välillä seisomista.

Ulkona ole hieman treenanut boksia ja 2on2off rappusilla. Boksin kanssa Taco ei oikein keskity kun lelu esillä ja silloin se ei välttämättä astu boksiin, suurin ongelma on sivusuunta. Vaikuttaa hieman siltä ettei se ihan satavarmasti mitä mä odotan siltä. 2on2off on parantunut vielä enemmän mutta sitä pitää vahvistaa että ohjaan takaa. Sen lisäksi olen harjoitellut merkkiä ulkona ihan lähettämällä ilman alustaa. Tänään otin lisää etäisyyttä ehkä noin 12 metriä. Ekalla kerralla yritti saada palkkaa ennen merkkiä mutta kun en sanonut mitään siirtyi merkin taakse mutta kun palkka ei tullut heti niin kävi makaamaan, kutsuin pois ja uusi lähetys, pyörähti puolessa välissä mutta jatkoi sitten kuitenkin merkille. Nyt jäi seisomaan hyvin kun kehuin, palkkasin lelulla. Otin vielä kerran mikä onnistui hyvin ja palkkasinkin melkein heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti