perjantai 9. joulukuuta 2011

Treenaamista koirapuistossa

Käytiin Tacon kanssa treenaamassa koirapuistossa kun Essi oli jumpassa. Ekaksi annoin Tacon vaan oleskella sitten kutsu luokse ja kun htei totteli palkkasin lelulla. Seuraavaksi otin sivulletulon joka oli erinomainen. Sitten hieman seuraamista suoralla, oli hyvä. Sitten paikallakäännöksiä, vasemmalle hyvä, oikealle lähti edistämään, saatiin onnistumaan kuitenkin. Sitten vielä pari askelta eteenpäin joka oli hyvä. Lopuksi vielä parin askeleen peruuttaminen joka myös oli hyvä. Liikkeestä istumaan, pari kertaa jäi ekaksi seisomaan sitten istahti. Sain pari ihan ok istumista. Kaukokäskyt läheltä, ihan ok, tarkkana saa olla että nousee istumaan kunnolla istumisessa. Luoksetulo sivulle, hyvä, luoksetulon seisahduksella käsimerkillä ainoastaan ja heti kun koira pysähtyi lelu lensi. Sitten luoksetulo maahan käskyllä, ekalla pysähtyi seisomaan mistä meni istumaan ja hetken päästä maahan, uusi yritys joka oli hyvä. Nouto puukapulalla, erinomainen. Aloluokan hyppy, hieman turhan lähelle estettä jäi seisomaan. Yritin pistää lelun targetiksi mutta ei ollut hyvä vaihtoehto. Liukkauden takiakin joutui olemaan hieman varovainen. Hieman kauemmas olisi hyvä saada Taco jäämään mutta ihan ok, en taida ottaa asiasta stressiä. Otin ekaa kertaa myös hyppynoudon, vahvistin hieman takaisintulon, oli erinomainen.

Sitten otin vielä pari takaisinkäännöstä lelun avulla, vasemmalle taas hieman hidas ja ehkä vähän jäykkä, oikealle hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti