sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Agilityä

Mentiin aamulla lasten kanssa hallille treenaamaan agilityä. Essi harjoitteli hieman vekkaamista ja hieman erillaisia vientejä hypyille ja putkiin. Menivät ihan hienosta mutta tarkkana saa Essi olla ettei Taco varasto lähdöstä ja sama juttu kontakteilla. Sai Essi viedä Tacon myös keinulle ja puomiakin harjoittelivat. Tarkkana käskin Essin olemaan että Taco ei nouse vinosti puomille koska se tulee niin lujaa että tulee silloin sieltä alas. Itse treenasin myös Tacon kanssa pikkaisen perusohjaamista, pientä valssaamista, välistävetoja ja päällejuoksua ja otettiin me pöytäkin. Välistävetoa joduin ottamaan kahdesti ennenkuin onnistui mutta sitten onnistui kolmella vierekkäisillä esteillä hyvin, päällejuoksuakin joudin ottamaan kahdesti ennenkuin onnistui, samoin kepit joudin ottamaan kahdesti. Pöytä onnistui hyvin mutta tarkkana saa olla milloin mä annan seiskäskyn, varsinkin kun tulee pikkaisen vauhtia lisää. Hyvät treenit oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti