lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kisakausi korkattu Ojangolla

Tänään korkattiin kisakausi starttaamalla kahteen agirataan ja yhteen hyppäriin. Tuomarina toimi Ritva Herrala. Radat eivät olleet mitkään helpot radat, mutta kuitenkin olisi ollut mentävissä jos ohjasi koko ajan tarkasti, hieman valssi-pitoisia olivat. Ekalla radalla Taco oli pikkasen lentoon lähdössä, mutta teki jotenkuten kunnes olin itse aivan totaalisen myöhässä takaakiertoon kun olisi pitänyt luottaa koiraan aikaisemmin, että se osaa valita putken (ei puomin) tai/ja juosta itse lujempaa, että ehtisi heittää takaakiertoon. Loppuradallakin sähläiltiin hieman. Seuraavaa rataa, en ohjannut kunnolla yhden esteen jolloin Taco otti vapauden ja ns. hieman lähti lapasesta ja hyppy levisi seuraavalle hypylle saakka, minne siis ei pitänyt mennä. Loppurata meni sitten tosi hyvin, tehtiin yhdessä. Vikalla radalla saatiin 0, -5 jotain, sijoituttiin vissiin 9, voittajalla oli jotain -8. Olin tyytyväinen rataan, pari valssia oli aavistuksen myöhässä. Oltiin koko ajan samalla radalla Tacon kanssa, ei mitään valtavia kaarroksia, eikä mitään viime hetken pelastuksia.

RaaRaakin sai olla mukana. Se teki kaikennäköistä pientä. Se osaa keskittyä hirmu hienosti ja osaa olla ainakin tällä hetkellä oikein nätisti radan vierellä. Sen sijan se ei osaa olla vastaamatta haukkuville koirille vaan se alkaa rähjäämään häntä selän päällä, muutenkin hyvin herkästi alkaa rähjäämään koirille, tai ainakin se on epäkohtelias.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti