maanantai 5. toukokuuta 2014

Agilityviikko takana

Keskiviikkovalmennuksesta en enää muista paljon, mutta whiskyleikkaukset pitää harjoitella yhä, ne leviää ja jos matkan varella on este niin se bongataan. Jos on ansaesteitä lähettyvillä niin kannattaa tehdä puolivalssi tai jotain.

Torstaina kisattiin kolmen hyllyn verran, mistä ekalla ja vikalla radalla hyllytin samantyyppiseen ohjaukseen, eli pakkovalssiin, mitä mielestäni me oikeasti osataan, mutta jos ohjaaja hosuu niin koiralla saattaa olla ongelmia pakkovalssin tulkitsemiseen ja silloin tullaan väärältä puolelta. Toka rata oli muuten hyvä, paitsi, että hetkeksi unohdin radan, mutta koska koira oli 2 on 2 of keinulla, niin saatiin homma korjattu, mutta sitten kolmanneksi viimeisellä esteellä, tein valsin pikkasen liian myöhään ja hupsis koira hyppäsikin vikan esteen yli.

Lauantaina oltiin Elinan treeneissä. Oli eka kertaa Elinan treeneissä. Tykkäsin kovasti treeneistä. Treenattiin linjauksia ja valssejen kanssa linjausta.

Taco oli oma kuuliainen itsensä ja sai paljon kehuja.

Sunnuntaina oltiin sitten vielä kisaamassa. Kaksi ekaa rataa oltiin aika hyvin samalla radalla, mutta tuli muurin kalikat alas ja ihan liikaa rimoja. Kolmas rata niin johan rimat ja muurin kalikat alkoi pysymään, mutta nyt taas ohjaaja kämmäsi, niin että hyllytettiin. Mutta Taco teki kahdella radalla tosi hienot takaakierrot jotka ohjasin kaukaa. Tosin Taco myös pikkasen varasti keinulta yhdeltä radalta. Tosin kentän pohja ei mikään maailman paras ollut ja koirakin saattoi olla pikkasen väsynyt kun oli ollut aika rankat treenit takana. Keinun varastaminen saatoi johtua sekä väsymyksestä, että keinun liukkaudesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti