sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Viikon kisat ja pikkasen muuta

Keskiviikkona oltiin KKK:n iltakisoissa. Tuli rimoja alas. Radoissa oli paljon hyvää, mutta Taco kävi hieman liikaa kierroksilla ja tämä johti rimojen tiputteluun. Itse aiheutin kakkosradalla ihan selkeästi renkaan räjäytykseen, suhisemalla kun Taco on keskellä rengasta. Radoissa oli paljon hyvää (mm pidin oman pääni ohjauksesta, vaikka kaikki muut kisaajat teki erilailla takaakierron, ei räjäytetty rengasta ekalla radalla vaikka paikka oli sellainen tyypillinen renkaan räjäytyspaikka meille, takaaleikkaus ja veto oikeaan päähän putkeen onnistui hyvin, putkijarru onnistui hyvin), mutta myös paljon huolimattomuusvirheitä tuli tehtyä ja ainakin osittain sen takia tuli rimoja alas.
Launtaina kisattiin Ojangolla, kisat oli onneksi hallissa kun ulkona oli ihan kiitettävän kuumaa. Kolme hyllyä tuli, mutta näissä radoissa taas pysyi rimat kutakuinkin kaikki ylhäällä. Taco teki mm keppivirheen, tuli tokavälistä ulos, mitä ei ole tehnyt varmaan yli vuoteen ja vikalla radalla se meni selkäni takaa, mikä ei myös ole tapahtunut pitkiin aikoihin, eli hiean ihmeellisiä virheitä tuli, sen lisäksi tein itse mm mulle aika tyyppillisen virheen, eli pakkovalsissa en tarkistanut, etttä koira oikeasti oli lukinut kättä ja lähdin hosumaan ja koira este väärinpäin. Muutenkin oli radat pikkasen huolimattomasti ohjattuja, ei mitään suuria mokia, mutta ei ihan tarkkaan.
Tänään  Essi sai treenata nuorisotreeneissä molempien kanssa.Tacon kanssa pikkurataa. Hyvin harjoittelivat malttia, missä Tacon piti malttaa suorittaa hyppy, renkaat ja putken selkeällä kauko-ohjauksella, meni tosi hyvin, näitä pitäisi ymmärtää hyödyntää kisoissa ja luottaa, että koira osaa nämä. Tuli näissäkin treeneissä myös epävarmuus kepeiltä, eli nähtävästi syystä  x Tacolla on joku epävarmuus kepeillä kun sen kanssa ei juokse kilpaa kepeillä vaa jäädään hieman taakse. Tein ulkona keppiharkkaa niin, etten mennyt mukaan vaan vielä rintamasuunta väärään suuntaan ja ekalla Taco tulikin pois, tokalla kerralla teki mutta hidastui loppua kohden, kolmanella teki taas omaan hyvään tasoon, eli pitää muistaa vahvistaa asioita mitä Taco osaa myös. RaaRaan kanssa Essi teki pussi-harkkaa, pikkasen oli RaaRaa ekaksi ihmeissään kun Essi teki ja Mika oli palkkaamassa. Mutta ihan kivasti teki. Tein itse pikkasen myös ulkona RaaRaan kanssa, tänään se taas jahtaili mua ja sen lisäksi se räyhäsi. Se on muutenkin ollut aika possu. Se hyökkii tosi rumasti Tacon persuksiin kiinni räyhäten ja se on ruvennut haukkumaan tarhassa ja yksin ollessa autossa, ärsyttävä. Se on muutenkin hieman epävakaa tällä hetkellä, yhtenä hetkenä yhtä mielistelevä pentu ja seuraavaksi täysin korvaton riiviö joka kiusaa kaikkia. Noh remmissä kulkeminen on parantunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti