sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ast:in kisoissa

Jätettiin keskiviikko treenit väliin Tacon kanssa, kun sillä oli lähtenyt pikkupalanen takapolkuanturasta, mutta launtaina käytiin Ast:in kioissa. Pitäisi keksiä jotian millä saisi Tacon polkuaturat kestävimmiksi, nyt se saa pari eri öljyä ruuassa (kala ja nutrolin iho).

Kisoissa tehtiin kaksi agirata ja yksi hyppäri, Anne Savioja oli tuomarina. Tuloksina oli hyl, 0 ja hyl. Eka hyllyrata tuntui hyvältä, yksi rima tuli alas vedätyksessä (rimat 60 cm), en muista enää missä kämmäsin. 0 rata tuntui pikkasen kalastelulta, ei kuulemma näyttänyt. Mun pitää oppia päästämään Taco nopeammin kontakteilta, se liikkuu meinaa hyvin ja on suhteellisen nopea, mutta meidän ajat ei riitä sijoitustuloksiin jos en vapauta koiraa huomattavasti nopeammin kontakteilta. Nyt seisotan sitä ihan selkeästi  kontaktilla ja siirryn itse oikeaan paikkaan ja otan koiran kontaktilta, kun mun pitäisi katsoa koiraa ja samalla siirtyä oikeaan paikkaan ja pysähtymättä itse vapauttaa koiraa hyvälle linjalle. Toki, se, että koiraa on seisotettu kontakteilta, niin ne on aika hyvät. Vika rata oli taas hyl, kämmäsin takaakierto, peruskierrätyksen, koira tulkitsi ohjauksen whiskykäännökseksi, siitä sain sen vielä kalasteltu, mutta sitten olinkin koiran takana, niin koira kääntyi takaisin ja otti edestakaisen hypyn, muuten radalla oli pari vaikeahkoa kohtaa, mitkä meni hienosti. Pitää harjoitella takaakierto pyörityksiä ja whiskykäännöksiä, että saan ne eroteltu. Ja sitten tietysti kontaktejen jälkeistä elämää.

Pennun kanssa tein bumpeilla tänään ekaa kertaa perussarjaa, tosin vaan kolmella hypyllä. Teki pari kertaa ihan hyvin. Sitten tein muutaman päällejuoksuharjoitteen, jouduin tässä hieman käskemään ottamaan lelua, olisi mieluummin lähtenyt ajamaan mua takaa. Korjasi kyllä toisen kerran jälkeen. Pennun kanssa saa olla tarkkana, ettei lähde mua ajaamaan ja ettei lähde kaarattamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti