sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kisailua

Tiistaina ja torstaina kisattiin Nummellassa. Kämmäilin, varsinkin torstaina oli ihan yhtä sähläilya, vika rataa saatiin suunnilleen kasassa pidetty, kaksi ekaa keskeytin omien sähläilyjen takia. Tacokin on alkanut huutamaan ihan hirveästi ennen rataa. Ja mua se ärsyttää. Aikaisemmin se käyttäytyi suhteellisen hyvin ulkokisoissa ja halleissa se nyt suunnilleen osasi olla 5 min sisällä, ilman, että jouduin käskyttämään koko ajan. Tällä hetkellä mä joudun koko ajan käskyttämään sitä, ja silti se kiskoo mua lähtöön ihan hirveästi. Onneksi pysyy lähdössä kuitenkin hyvin.
Tänään  tehtiin neljä rataa Lohjalla. Oli edes hieman parempia ratoja, mutta ei yhtään 0 rataa. Tuli taas vähän enemmän rimoja alas. Vika rata oli muuten aika hyvin, mutta pituuden palikka kaatui. Näin jo kun Taco lähti hypylle, että tulee kolisemaan. Vikalla radalla rupesin löytämään taas luottamuksen koiraan ja koirakin toimi hyvin, eli pikkainen luottamuspula on nyt ollut. Nyt pidetään pikkasen kisataukoa, paitsi ehkä käydään epiksissä hakemassa luottamusta.
Illalla käytiin uittamassa molemmat pojat, nyt ovat tyytyväisiä, kun saivat juosta ja uida meressä.
RaaRaan kanssa ollaan lähinnä harjoiteltu yleistä käyttäytymistä, ei hirveästi treenattu. Pikkasen olen kiertoja, valsseja yms pientä ja sen lisäksi pikkasen seisomista, seuraamisen oikeaa paikkaa ja odottamista ja malttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti