sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kauden viimeinen valmennus ja paimennusta

Valmennuksessa juostiin taas lujaa ja kova hiki oli sekä koiralla, että mulla kun lopetettiin. Rata oli sen verran vauhdikas, että onnistuin saamaan Tacon suunnilleen varastamaan jokaisesta kontaktista. Pysähtyi mutta lähti omine lupine pois. Treenattiin lopussa pikkasen kontakteja palkaten ja pääsin kerran huomauttamaan siinä, sen jälkeen toimi hyvin. Muutenkin oli hyvät treenit, väittäisin että ollaan kyllä kehitytty vuoden aikana aika paljonkin. Nyt pitää vaan tehdä sekä itselleni, että koiralle parempi kunto, niin on helpompi treenata.
RaaRaa kävi harjoittelemassa istumista paikalla, vähän seuraamista ja häiriökestävyyttä.

Tänään käytiin paimentamassa kaatosateessa. RaaRaa oli "hieman" kuuro ja kuriton, ennenkun pistettiin se aika tiukasti hallintaan. Sitten mun pieni näyttelylinjainen teini toimi hyvin. Sai vielä tehdä helppoja harjoitteita pitämällä lampaat kasassa. Pysäytyksiä tehtiin, ekaksi RaaRaalla oli hieman vaikea lähteä liikkeelle paikallaolosta, kun piti lähteä nätisti rynnimättä, mutta tokalla kierroksella toimi hyvin. Sen lisäksi jätin RaaRaan maahan niin, että se tujotti lampaita ja siirryin itse koiran taakse ja kutsuin sitä (pitäen liinasta). Ilman liinaa ei olisi onnistunut, jouduin auttaa liinalla. RaaRaa on siitä kiva kun se kestää hyvin koulutusta, ja sillä on ihan valtava halu lampaille. Sen lisäksi sillä on malttiakin tässä hommassa (kun pistettiin ruotuun). Voimakkaasti se pyrkii pysäyttämään lampaat niiden eteen.

Tacokin oli taitava, suhteellisen kovaa sitä joutuu myös käskyttää. Mun pitäisi oppia olla hiljaa kun se tekee hyvin. Kehutessa se hieman tuppaa nostamaan kierroksia, mikä ei ole hyvä asia. Harjoiteltiin suuntia pakottaen sitä myös menemään vasemalle ja menemään kokonaista kierrosta. Flankit tuppaa vasemmalle menemään ahtaaksi, mutta liikkeellelähdöt vasemmalle on paremmat kun oikealle. Tarkkana saa olla sen kanssa kun antaa sille painetta, ettei kierrokset nouse ja ettei tule liian lähelle lampaita, se tuppaa näykkimään silloin, joko ilmaa tai sitten lampaita. Hyvin herkästi tarjoaa kuljetusta myös kun ei oikein halua jatkaa reilua puolta kierrosta pidempää lampaiden ympäri. Tokalla kierroksella Tacolla oli vaikkua korvissa, ei meinannut mennä maahan, pysähtyi kyllä, mutta oli vähän sitä meiltä ettei maahan tarvi mennä, saatika odottaa lupaa nousta sieltä. Sen sijan se tuli hyvin pois lampaiden luota käskyllä, mutta toki se pyrki takaisin töihin.

Kun olisi paljon aikaa ja ylimääräistä rahaa niin paimennus on oikeasti todella kiinnostavaa, olisi kiva oppia oikeasti paimentamaan koirien kanssa. Mun mielestä RaaRaan kanssa on silleen ollut helpompaa aloittaa kun Tacon kanssa kun on muutaman kerran ollut jo lampaiden kanssa tekemisissä, niin ei mieti enää niitä. Voi keskittyä enemmän koiraan.

Ensi viikonloppuna molemmat koirat menee näyttelyyn. Mä yritän epätoivoisesti saada Tacon hieman pyöreämmäksi, epäilen ettei onnistu. Nuorempana se helpostikkin pyöristyi, mutta nykyään se paskoo vaan enemmän jos syöttää sitä enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti