perjantai 18. joulukuuta 2015

Kauden viimeinen valmennustreeni

Tacon viimeinen valmennus oli keskiviikkona. Meitä oli vain kaksi treenaamassa, joten saatiin treenata oikein urakalla. Ei ihan nollana, mutta melkein. Hieman varmistelen liikaa pakkovalssit, eli koira käteen ja sitten hypyn yli, muuten menee aikaa. Jos rengas on ennen kontaktiestettä, kannattaa käskeä rengasta jotta Taco muistaa olla tarkkana. Kontaktiesteistä puomi oli aika hyvä vaikka irtosin sivusuunnassa, mutta menin myös eteenpäin. A:ta hieman hidasteli, se on nimenomaan kun liikun sivusuunnassa irti A:sta kun kontaktilta puuttuu viimeinen terävyys ja hieman hidastuu. Keinu oli hieman vino, mutta muuten ok. Hyvin Taco teki töitä. Takaaleikkaukset (wiskyt) ei oikein käännä Tacoa.
Torstaina kävin molempien kanssa tekemässä hieman hyppytekniikkaa ja keskiviikon rataa.
Tacon kanssa tein pari kertaa koko rataa, ekalla kerralla olin itse huolimaton ja karjasin kesken hyppyä, rima alas. Tokalla kiekalla Taco oli huolimaton okserilla ja rima alas.
RaaRaa teki perusarjaa. Tässä teen jo hieman enemmän liikehäiriötä, teki hyvin. Sitten vielä korkeuden arvio 45-55 cm okserilla. Hieman oli epävarman oloinen. Sitten riehutin kunnolla ja annoin RaaRaan hieman porsastella leikkiessä ja haastoin sitä hieman. Sitten istumaan lähtöön, pieni kuumennus leluun ja RaaRaa hieman varasti lähdössä, mutta en huomattanut vaan palkkasin taas kunnolla. Tämä nosti RaaRaan niin paljon, että teki hyvin. Uudestaan vielä, niin vaikka RaaRaa varasti edellisellä kerralla niin nyt pysyi ja teki aika hyvin. Mun pitää olla tarkkana, että palkkaan kunnolla RaaRaata ja luulen, että se ajoittain pitää saada pikkasen porsastella, niin se tulee itsevarmemmaksi.
Rataakin tehtiin pätkissä. Teki aika hyvin. Kepeillä meinasi tulla ekalla kerralla tokavikasta välistä, huomasi sen itse, pysähtyi hieman epävarmana, annoin keppikäskyn, jolloin korjasi ite. Seuraavat kerrat teki hyvin. Teki hienoja pakkovalsseja ja päällejuoksuja, kontaktitkin olivat hyviä. Renkaan hajotti kerran, muuten teki keinusta suoraan renkaan hyvin. Muuri (medi) oli ainoa minkä hyppäsi liian kaukaa. Toistettiin muutaman kerran ja parani. Mun pitäisi muistaa tehdä muuria hyppytekniikkana, uskon, että saisi siinä itsevarmuutta. Radalla oli loppusuora, ei onnistunut ekalla yrittämällä, eli ei osaa eteenkäskyä. Laitoin lelun päätyyn ja niin johan eteni. Yhden kerran hyppäsi huonosti ja tosin muuri oli hieman hakusessa ja renkaan hajotti kerran, muuten hyppäsi hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti