keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Nina Mantereen tottis ja terveystuloksia

Eilen oltiin Niina Mantereen treeneissä. Oli hyvät treenit. Otin Tacon hetkeksi ennen omaa vuoroaan hengailemaan. Hieman yritti äänellä. SItten treeneihin. Ekalla kierroksella otin ihan kontaktia ja sivulletuloa. Ekaksi palkkasin namilla mutta aika nopeasti vaihdoin leluun ja se nyt vaan on niin että lelu on vaan parempi. Työnteko on vaan intensiivimpää ja huomattavasti parempaa. Teknisesti Taco on osaava tässäkin asiassa ja aika hyvin se loppujen lopuksi alkoi keskittymään. Mutta heti jos en keskity koiraan niin se rallattelee. Koira autoon vähäksi aikaa ja sitten otettiin paikallaoloa. Aika hyin Taco kyllä pysyy. Hankalin vaihe on kun pitäisi saada se riviin ja silloin kun ihmiset palaa omien koirien luo. Sitten siirrytin sivuun. Tein kontakti harkkaa ja muutakin ja Taco kyllä tekee hirmu hyvin kun käskyttää. Toisella kierroksella tehtiin luoksetuloa. ekaksi suoraan sivulle, hieman tömähti ekalla yrittämällä, toisella hieman taas jäi kauas. Sitten otin stopilla, ekaksi käsimerkillä, Taco ei yhtään odottanut stoppia ja pikkaisen hiipi, toisella yrittämällä annoin sekä suullisen käskyn että käsimerkin oli parempi. Loppujen lopuksi hyvät harkat. Paljon paremmalla mielellä kun edellisen ryhmäharkan jälkeen milloin olin epävarma itsestäni että koirasta ja mun koiranlukutaidosta.

Tänään tuli kennelliitosta viralliset lausunnot lonkista ja kyynäristä. A-lonkat ja 0 kyynäreet, jes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti