lauantai 29. elokuuta 2015

Lisää agilitytreeniä

Kävin perjantaina treenamassa aksaa hallilla molempien koirien kanssa.
Taco teki pikkurataa, ei mitään erikoista. Rimat pysyi hyvin ja muutenkin teki kivasti. En jäänyt hinkkaamaan, hieman kevyempi treeni.
RaaRaa teki ekaksi korkeuden arvioinnin. Kolme hyppyä 5 jalan välein ja korkeuden arviohyppy 8 jalan päähän. Lähdin 50 cm, tehtiin 65 cm saakka, 65 oli liikaa, rupesi pelottamaan. Mutta toisaalta se teki sen puhtaasti, vaikkakin empien, hieman meni etupainoiseksi kun pelotti vähän. Tokalla kerralla päästin suoraan putkeen. Putkeen lähetys tekniikan jälkeen oli selkeästi mielyttävä palkka RaaRaalle ja siitä lelulle. Se mikä hieman mietityttää on, että RaaRaa lähtee hypylle aika kaukaa, se jättää itseensä lähelle 3. hyppyä ja hyppää isosti vikan hypyn. 55 korkeus menee helposti ja 60 myös vielä ihan ok, 65 epävarmasti. Sitten tehtiin vielä suora missä hyppy, 4 jalan väli okseri rimat 25 ja 30, 5 jalkaa 25 cm hyppy, 5 jalkaa 25 cm hyppy ja palkaksi  putkeen ja leluun kiinni. Teki hirmu hyvin, joten jätin hyppytekniikat siihen. Hyppytekniikassa pitää nyt pitää usein palkkana putki tai kontaktieste, motivoi ihan selkeästi RaaRaata kun se myös hyppytekniikassa pääsee liikkumaan kunnolla.
RaaRaa harjoitteli vielä pituutta ja siitä pakkovalssiin kepeille ja keppien jälkeen putkeen. Herkästi lähtee pituudelle hyppämään hieman liian kaukaa, kerran ei malttanut tehdä loppuun keppejä, mutta muuten teki hyvin. Sitten vielä treenattiin rengasta. Renkaan jälkeen oli keinu houkuttelemassa, hieman häiritsi keskittymistä, varsinkin kun RaaRaa otti vauhtia putkesta renkaaseen. Pelkkä rengas meni aika hyvin, mutta putkesta tullessa lähti herkästi liian kaukaa ja silloin herkästi myös hajotti renkaan. Mä luulen, että teen renkaan pienemmällä häiriöllä ja paljon palkkaamalla. Mielestäni RaaRaa on hieman epävarma tällä hetkellä, yrittää kovasti ja on niin iloinen kun onnistuu. Eli paljon palkkaa ja tehdään paljon motivoivaa treeniä ja paljon onnistumisia.
Perjantai-illalla vielä hieroin molemmat koirat läpi. RaaRaa oli hieman jumissa taas, en tiedä johtuiko huonosta hypystä renkaalla tai siitä, että Taco runnoi sitä hieman kun leikkivät pihalla. Tacollakin pientä reagointia selässä. Yöksi saivat vielä BOT-takit päälle. Aamulla venyttelivät selkeästi enemmän kun aikaisemmin, eli hyvä oli hieronta. Mun pitäisi varmaan miettiä tarkemmaksi verkat koirille ja jatkossa kerran viikossa kunnon hieronta. Ja lisäksi riittävän usein venyytyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti