tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kauden vikat ryhmätreenit

Eilen oli kauden vikat  treenit. Tein Setpointia lämmittelyksi RaaRaalle. Hieman oli hakusessa hyppy, teki ihan hyvin mutta näki, että joutui oikeasti tekemään kovasti töitä.
Rataharkassa oli paljon hyvää, mutta myös huonoja hyppyjä. Ihan selkeästi hypyt on hyviä, silloin kun koira ei vielä ole väsynyt ja kun se tietää minne mennä ja kunhan saa tehdä itsenäisesti. Rengasta teki hyvin, samoin pituus, takaakierrotkin olivat hyviä. Vedotkin toimii jotenkuten. Hypyt ennen ja jälkeen putkien ovat monesti huolimattomia ja huonoja, varsinkin jos vedätän ja mennään lujaa suoraan eteenpäin.
Tacokin sai tehdä eilen rata. Jostain syystä se oli huolimaton rimojen kanssa, vaikka rimat olivat vain 55 (tässä ehkä syy), jouduin pari kertaa huomauttaa ja silti se meni hieman huolimattomasti, ropisi välillä. Tuli taas todettu, ettei vedot oikein toimi sillä, ne on vaikeat meille. Muuten meni aika kivasti.
Tänään tein pihalla hyppyneliön ympyränä molempien kanssa, Taco teki myös käännöksiä hyppyneliössä. RaaRaa lähinnä harjoitteli ympyrällä pysymistä ja keskittymistä hyppyihin, vaikka liikuin itse. Palkkasin kun se teki hyvät hypyt ympyrällä. Hyvin teki molemmat, RaaRaalle voisi kokeilla naksulla palkkaamista kun hyppää oikeasta kohdasta tämän tyyppisessä harjoituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti