sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kännisen vauhtiympyrää

Eilen tein molempien kanssa estehakuisuutta vauhtiympyrällä missä esteet eivät olleet suorassa linjassa:



















Itse en pystynyt  juoksemaan, joten tärkein asia oli nyt estehakuisuus. Tacolla oli hypyt 55 cm, tarjosi ekaksi muuta mutta tyytyi sitten helppoon vauhtiympyrään.
RaaRaa teki 45 cm ja yritti ekaksi kaahata vaan, eikä niinkään hakeutua hypyille. Korjasi äkkiä ja sitten teki ihan kivasti. Olin ekaksi sitä mieltä , että hypyt lähti taas hieman liian kaukaa.Mutta otin Tacon uudestaan ja samoilla hypyillä kun RaaRaa, eikä ponnistuspaikka ollutkaan niin huono, kun vertasin. Toki Taco venyyttää hieman paremmin laukka-askelta hyppyjen välissä niin sen ponnistuspaikka on hieman lähempää.

Tänään käytiin juoksuttamassa koiria metsässä traktoritiellä ylämäessä muutamat vedot ja sitten vielä muutaman vedon metsässä. RaaRaa juoksee täysillä koko matkan, Taco yrittää hieman lintsailla. RaaRaan liikkuminen alkaa olemaan tosi hyvää. Ei se nyt varsinaisesti ole huonosti liikkunut, mutta ei ihan niin hyvin kun haluisin. Nyt sillä alkaa ihan selkeästi olla voimaa liikkumisessa. Nykyään kun Taco ja RaaRaa leikkivät pihalla näkee hyvin, miten RaaRaa kyllä osaa jarruttaa ja kääntyä tosi hyvin, pitää vaan saada se tekemään saman painonsiirron ja kasaamisen agilityssä.
Pihalla tehtiin illalla vielä hyppytekniikkaa etäisyyden arvio kolmella siirrolla molemmille. Ihan hyvin tekivät, pikkasen RaaRaa olisi saanut hakea parempaa ponnistuspaikkaa venytyksessä. RaaRaa teki medi/maxi välejen välistä. Sitten vielä suoraa missä eka 15 cm hyppy-25-35 okseri noin 4,5 jalan välillä-2*25 hypyt, noin 6,5 jalan välein. RaaRaa teki ekaksi yhden hyvä, sitten ei keskittynyt, hyppyjen välit pitkähköt meni hieman etupainoiseksi, vielä kerran, keskittyi ja korjasi. Taco teki vaan kerran, oli helppoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti