keskiviikko 2. syyskuuta 2015

RaaRaan maanantaitreenit ja hyppytekniikkaa

Maanantaitreeneissä oli aiheena kepit. Avokulmasta ekalla  kerralla sisään ykkösväliin jatkoi  3 väliin, uusiksi onnistui. Hieman oli maltti hakusessa tehdä loppuun, kun jätin koiran tekemään yksin, mutta saatiin tekemään. Voisi tehdä käyttäen ohjureita, että saisi kepit vahvistettu palkkaamisen kautta, koska kepit on hieman hitaat muutenkin. Aika hyvin RaaRaa tekee sisäänmenot eri kulmista, mutta pitää vahvistaa paljon. Hypyt oli 40 ja joku 45 cm. Muuten oli ihan hyviä hyppyjä, mutta putkien jälkeen hypyt on helposti etupainoisia ja lähtee liian kaukaa. Ei tehty oikeastaan yhtään hyppytekniikkaa, ainoastaan verkkana paikaltaan normi 40 cm hypyn yli ilman vauhtia muutaman kerran. RaaRaa oli sen verran väsynyt keppitreenien jälkeen niin päätin tehdä vaan lenkin treenien jälkeen.
Tiistaina tein  pihalla molempien koirien kanssa hyppytekniikkaa.
- Venyvää maksivälein. Taco vauhdilla, teki hyvin. RaaRaa ekaksi ilman vauhtia ja häiriöä, teki hyvin. Sitten hieman liikettä mukaan, ei venynyt ihan yhtä hyvin, ei käyttänyt takajalkojaan ihan riittävästi. Otin pikkasen vauhtia mukaan, ekaksi pientä hosumista mutta sitten teki paremmat painonsiirrot ja ihan ok.
- Power grid.
Tacolle 9 jalkaa väliä 45 ja 55 cm korkeus, teki hyvin.
RaaRaalle 8 jalkaa väliä 35 cm korkeus, kerran ja hyvin.

RaaRaa teki vielä paikallaan hyppyä 45 cm edestakaisin, sitten vielä  pikkasen vauhtia ja kääntyen, palkka esteessä kiinni melkein. Aika hyvin, pitää treenata jatkossakin, että oppisi kasaamaan itseään ja tekemään lyhkäsiä hyppyjä myös vaikka vauhtia mukana.

Sitten molemmat teki vielä tolpan kiertoa mistä kahdelle hypylle ihan peruskääntöä. Taco 55 cm ja RaaRaa 45cm. Tacolle helppoa. RaaRaa tiputti pari kertaa, lähti yliyrittämään, mutta vaikka lähti yliyrittämään niin hypyt ei lähtenyt leviimään kauemmas, mutta korkeutta tuli hieman liikaa ja se selkeästi jännitti muutaman hypyn. Mutta sain palkattu sen hyvistä hypyistä ja se rentoutui hyvin kun huomasi onnistuvansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti