sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Koirat autoon ja treenaamaan

Kaikki kolme pääsivät mukaan ja treenamaan Kirkkonummelle.
RaaRaa tokoili eikä se nyt ihan keskittynyt. Olisi paljon mielluummin tehnyt agilityä. Mutta onneksi nauttii kyllä tekemisestä kun vaan ymmärtää mitä siltä pyytää.
Taco teki kehikkoa (maassa) bumpeilla. Ekaksi ilman vauhtia, sitten lisäsin hieman vauhtia ja lopuksi vielä este-tolpan kierron kautta. Kaikki osumat hyviä. Hieman liikaa katsoo mua, pitäisi treenata apupalkkaajan kanssa. Sitten treenattiin vielä pakkovalssia, japanilaista ja saksalaista. Nyt rupesi jo hieman sujumaan paremmin taas. Lopuksi vielä pari valssia renkaan jälkeen tiukalla käännöksellä ja pari hyvää pituushyppyä.
Vito tokoili hieman, seuraamista, istu, maahan ja odottamista. Sitten kehikkoa. Yksi huti, muut hyvä osumia. Vitollekin olisi hyvä tehdä apupalkkaajalla. Tehtiin hypyn ja putken tarjoamista, teki aika kivasti. Tässäkin lelu vahvistaa paremmin kun nami. Sitten vielä 2on2off puomilla, ihan alhaalta tarjoamista ja pikkasen pysymistä, teki hyvin. Pari vapautusta lelulle, niin tuli lisää varmuutta myös puomilla pysymiseen. Hieman Vito tänään taas mörköili kun tuli ihmisiä halliin. Tätähän esiintyi muutaman kerran muutama viikko sitten ja sitten taas pysyi poissa, näköjään palanut. Tosin palautuu heti ja menee mun kehoituksesta katsomaan.
Hallille tuli muita koirakkoja ennenkun lähdettiin kotiin ja hieman yllättäen RaaRaa ei juuri yrittänyt rähjätä vaan siirtyi mun toiselle puolelle kun sen luo pyrki vieras koira. Eli nähtävästi sille tekee ihan hyvä olla enemmän ns kotikoirana ja treenata lähinnä malttitreenejä ja kontaktia.
Kotona saivat kaikki vielä vähän temppuilla ja vielä noseworkia. Noseworkissa otettiin nyt mukaan toinen purkki, mikä siis hajuton. Aika hyvin lähtivät tekemään. Hieman haastavaa on palkata RaaRaata ja Tacoa oikeasta tekemisestä, kun niiden tekeminen on niin nopeata. Vito on helpompi, kun sillä on jo kestoa sen ilmaisussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti