maanantai 7. marraskuuta 2016

Flunssailua ja muuta huonovointisuutta

Ohjaajalla on taas terveys reistaillut, joten ei olla hirveästi tehty. Mulle iski taas flunssa ja kun flunssailen limaa valuu nieluun mikä taas aiheuttaa huonoa oloa ja pahimillaan oksentamista. Joten taas joutui ottamaan rauhassa.
Mutta ollaan me jotain tehty (muutakin kun maattu). Mä olen ostanut nose work verkko kurssi, ja näitä harjoitteita olen tehnyt kaikkien kolmen kanssa. Ollaan nyt siinä vaiheessa, että yritän saada kestoa ilmaisuun. Vaikka koirat ovat erilaisia niin kaikille on aika lailla ns samat ongelmat, eli ajoittainen maltin puute ja se, että hajuste lappu otetaan kielen avulla ulos purkista. Taco keksi kielen käytön vasta kolmannella kerralla kun treenattiin, Vito teki sen ekasta kerrasta ja on nyt alkanut jättämään kielenkäytön pois, RaaRaa vielä ajoittain yrittää kaivaa hajusteen ulos purkista. Vito tarjosi tänään jo hieman kestoa ilmaisuun. RaaRaa taas sähläsi aika lailla tänään, kuten tassulla huitomista, purkin puremista ja tosin kieltä sisään purkkiin. Tacokin sähläsi aika paljon tänään.
Vito on tehnyt tasapainotyyny treeniä, vatiin seisomista, jakkaralla pyörimistä yms. Jonkin verran istu, maahan, seisomista, noudon alkeita, pupun alkeita, seuraamista molemmilla puolilla lähinnä imuttamalla vielä, sivulletuloa laatikolla ja ilman, luoksetuloa, eteenmenoa, 2on2offia. Näillä näkymin lähden opettamaan Vitolle juoksuaata (kehikolla) ja puomille 2on2off, keinusta en ole vielä varma, että teenkö puhtaan 2on2offin.
RaaRaa on nyt jotenkin hirvittävän epävarma omasta paikasta laumassa ja pörisee vähän väliä ja tekee valehyökkäyksiä Vitoa päin ajoittain, ärsyttävää. Yritän treenata senkin kanssa aika paljon, jos sille sitä kautta tulisi hieman enemmän itsevarmuutta ja sitten treenataan paljon malttihommia, ja rauhaa, jos se sitä kautta olisi vähemmän reaktiivinen.
Tacokin on joutunut tekemään malttihommia. Se on niin hölmö, kun sen kanssa aloittaa esim noseworkin, niin se ekaksi tarjoaa tassulla huitomista, nenän tunkemista joka paikaan jne. Mutta onneksi se aika nopeasti rauhoittuu tekmään nenä kosketusta purkkiin. Ainoa on, että se tosin rupesi kaivamaan hajustetta purkista ulos, kun ei oikein ymmärrä, että pitäisi vaan pitää nenä purkissa paikallaan. Pitää nyt tehdä paljon malttiharkkaa ja vähemmän vauhtia vaativia asioita.
Perjantaina kävin hallilla Tacon ja Viton kanssa. Taco teki aksarataa. Kontaktien kanssa pitää olla tarkkana. Ei saa vedättää liikaa, silloin jää herkästi 4 onniin, jos ns juostaan kilpaa kontatiesteellä, tekee todella hyvin. Keppihäiriöt ovat aika hyvässä vaiheessa, samoin rimojenkin kanssa Taco on suht tarkka nyt. Vito hieman tokoili hallilla ja sen lisäksi sai mennä pari kertaa putkeen ja sen lisäksi teki 2 on 2of puomin sivulta, näyttää aika hyvältä. Viton kanssa pitää olla varovainen ettei vie sitä ns liian nopeasti eteenpäin, koska se on hirmu oppivainen, niin pitää muistaa, että se kuitenkin on ihan täysin pentu vielä. Olen huomannut, että Vito arvostaa enemmän lelupalkkaa kun namia, ja lelupalkalla oppii nopeasti. Vitonkin kanssa alan tekemään malttiharjoitteita. Se on kyllä rauhallisempi kun noi kaksi muuta ja miettii paljon asioita, mutta eipä ole sillekkään pahitteeksi tehdä hieman maltti ja vireenhallinta harjoitteita.
Taco ja Vito on nykyään pihalla aika lailla samalla aaltopituudella, leikkivät paljon. RaaRaa jää hieman kolmanneksi pyöräksi. Vito ja RaaRaa kyllä leikkivät kanssa ja varsinkin jos Taco ei ole mukana, mutta eivät ole enään ihan samalla aaltopituudella, niiden leiit on hieman erillaisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti