perjantai 4. tammikuuta 2013

Fyssarilla Tacon kanssa

Tänään Tacolla oli fyssari, käytiin Petra Niemenpalo-Snellmanilla. Pieniä jumeja oli joten Taco joutuu vielä parin viikon päästä käsittelyyn. Tämän jälkeen pyrin hieman skarppaamaan muutenkin, niin että veisin Tacon fyssarilla noin parin, max kolmen kuukauden välein. Tacon painosta tuli hieman sanomista, eli joutui laihikselle. Punnasin sen ja se painoi 22 kg, sanosin, että noin 2 liikaa, ehkä jopa 3 kg liikaa. Hankalaa kun kaikki mun koirat tähän saakka on ollut semmosia, että on voinut ruokkia niitä niin paljon kun ne suinkin vaan on syönyt ilman, että se on näkynyt missään. Taco taas pyöristyy suhteellisen herkästi jos se saa herkkuja ja liikkuu vähemmän.
Tacolla ei mitään surempaa sanomista ollut. Jatketaan vanhoja jummpaohjeita käyttäen (koiran kevyttä työntämistä, kumartamista, etu/takajalat korokkeella pyörimistä, hitaasti kävely lumessa, mäissä, rapussa, peruttamista yms) näiden vanhojen lisäksi tuli uusi liike, eli ristikkäiset jalat ylös muutamaksi sekunniksi niin, että koira tekee työt, tehdään 10 kertaa per ristikkäispari nyt aluksi. Vahvistetaan näillä yhä edelleen syviä lihaksia. Pitää myös muistaa antaa koiran liikkua lujaa epätasaisella alustalla, eikä pelkästään hitaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti