keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ei parasta meitä

Tänään oli Jarin treenit, ja täytyy kyllä sanoa ettei oma keskittyminen ollut ihan kohdallaan, koira epätoivoisesti yrittää ymmärtää ja korjata mun mokia. Huomasin etten itseasiassa keskittynyt kunnolla edes tutustuessa rataan. Mun pitää itsenäisesti tutstua keskittyen rataan ja ainoastaan kysyä jos olen epävarma, enkä jäädä kuuntelemaan sen enempää muiden jorinoita tutustuessa rataan. Mun pitäisi taas ruveta videoimaan mun ratoja jospa sitä silloin muistaisi keskittymään kunnolla. Rata mikä harkattiin:


















Lähtöön jätin koiran ja menin 2 esteen taakse vastaanottamaan. Keinun kontakti epäonnistui kahteen kertaan, eli koira ei kestänyt mun käätymistä sitä kohtaan, mikä tosin ihan hölmöä tehdäkin, eli napa näyttää suunnan koiralle. Kontaktilta las, lähetys takaakierrolle, valssi ja matalalla kädellä ja heti 6 hypyn jälkeen hallintaan ja kas mulla ei ole omaa käskyä A:lle ja puomille ja koira paukkasi ansa A:lle. Noh pienen hinkkaamisen jälkeen sain koiran käännetty puomille. Vastaanottamassa muurin jälkeen, piti muistaa olla riittävästi keskellä jotta sai vekkauksen 9. Jaakotuksella 10 yli riittävän kaukaa ja juosten menoksi. Ekalla kerralla oli tosin pasmat sekaisin ja menin melkein 10 kiinni ja sitten en ehtinyt mihinkään. Toki olisi voinut takaaleikata okseria mutta mä en tykkää takaaleikata okserilla kun ei olla treenattu okseria riittävästi, niin ei ole niin varma suorittaja okserilla vaan rimat tippuu herkästi. Käänsin nimellä okserista kääntymään hypylle ja sitten pikkaisen saattamaan kepeille (ekalla kerralla tökkäsin koiran keppejen ohi, niin ettei koira pystynyt menemään oikein). Näitä keppikulmia pitäisi harjoitella, jotta oppisin katsomaan miten pitkälle mun pitää saattaa. Kepeiltä käännös heittäen koiran hypylle ja sitten vauhdilla ja jarrutus ja matala käsi 18 yli. Ekalla kerralla koira käänsikin ennen hyppyä, eli piti muistaa pikkasen avustaa koiraa yli kun jarrutti. Ja jaakotus 18. Ennen 19 persjättö, persjättö tai valssi 20-21 väliin, toimi molemmilla hyvin. 21 niisto, persjättö 22-23 väliin. Niisto ei ollut ihan helppo juttu, kun hosuin hieman niin koiralla tietysti onelmia tulkita mun ohjausta, persjättö piti muistaa aloittaa ennen kun koira hyppää 22, eli koiran ollessa valmistelevalla laukka-askeleella. Itse olisin tehnyt tämän takaaleikkauksella mutta riski olisi ollut, että koira olisi mennyt väärään päähän putkea. Ja oikeasti silloin kun ohjasin ajoissa tämä oli helppo kuvio ja koiralle selkeästi looginen. Lisätään treenilistaan.

Rata oli kiva ja jos olisin keskittynyt kunnolla niin olisi ollut hyvät harkat. Eli nyt ohjaaja skarppaa, en meinaa ollut eilenkään ihan parhaimillani, toivottavasti saan skarpattu huomisissä treeneissä kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti