perjantai 1. helmikuuta 2013

Target treeni

Eilen meillä oli Teemun treenit omalla hallilla. Alla olevaa treenattiin. Kakkosradalla oli muitakin vaihtoehtoja, mutta me ei tällä kertaa ehditty tekemään muuta. Yritän tehdä niitä jossain vaiheessa.



















Takaakierto radalla tehtiin kahdella eri tekniikalla. Tein ekaksi pakkovalsseilla ja sitten saksalaisella. Taas olin ekaks löysä, enkä tehnyt kunnoolla. Sitten rupesin keskittymään ja oikeasti miettimään mitä tehdään. Muistettavaa: mene riittävän lähellä estettä, älä käännä liian aikaisin, äläkä pakita, napa näyttää suunnan esteen yli ja liikkeelle riittävän aikaisin, anna koiran hoitaa hyppääminen. Vaikeaa kun monta peräkkäin mutta saatiin hyvin tehty.

Sitten otettiin pikkaisen taukoa jonka jälkeen tehtiin kakkosrata. Keinulla tuli esiin, että meillä on pieni kontaktiongelma. Kun jättäydyin jälkeen Taco ekaksi meinasi tulla pois keinulta, meni kyllä loppuun kun käskin tiukasti, mutta oli huono. Sen lisäksi Taco menee vinoon alasmenossa kun jättäydyn taakse. Olen aikaisemminkin pikkasen kiinnittänyt huomiota, että kun jättaydyn taakse kontakteilla koira menee vinoon. Nyt kontaktikritereiksi mukaan, että koira on suoraan eteenpäin 2 on 2 offissa. Koira kyllä korjasi, kun käskin mutta tätä pitää ehdottomasti treenata ja vaatia. Ekalla kerralla kun tehtiin rataa koira kaatoi vikan palikan pituudessa kun keskittyi niin kovasti keppeihin jotka oli edessä, tokalla kerralla ei ongelmia. Kepit haki hienosti ja suortti hienosti looppuun saakka vaikka putki oli melkein kiinni kepeissä. Sitten takaisin ykkösradalle tekemään saksalaisilla. Tämäkin on mulle vaikea. Muistettavaa: vastakäsi pidetään ylhäällä ja merkataan este, jätetään koira suorittamaan ja itse liikutaan ripeästi pois alta, ei liikuta sivusuunnassa vaan hypättävän esteen siivekkeen läheltä suunta seuravaan esteen vastakkaista siivekettä kohtaa, niin koira mahtuu tulemaan selän takaa.
Muita vaihtoehtoja suorittamaan rataa oli tehdä persjättöjä ja ehkä takaaleikkauksia.

Alkuverkan aikana Taco joutui pieneen tappeluun. Onneksi ei kummallekkaan koiralle tullut mitään ja molemmat toimi ihan hyvin treeneissä. Pitää nyt varmuuden vuoksi olla pikkasen tarkempi Tacon kanssa ettei rähjää muille, varsinkin kisoissa, missä se on hieman liian korkeilla kierroksilla. Taco ei nyt ollut se joka aloitti tappelun vaan se puolustautui.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti