lauantai 3. lokakuuta 2015

Hyppysert, nollavoitto ja tuplavoitto

Tänään Taco kisasi Kirkkonummella, tuomarina Minna Räsänen.
Ekaksi agilityrata hyl. Taco oli kyllä hyvä ja todella kuuliainen vaikka kävi tosi kuumana ennen rataa. Mutta  jos koira on todella kuuliainen ei ohjaajan hirveästi tarvitse  heilahtaa pakkovalsissa, että koira lukeekin sen väärältä puolelta. Kämmäsi mä pari muutakin kohtaa kun lähdin pikkasen riskillä vetämään loppuradan.
Toka  rata hyppäri. Alku ei ollut ihan niin varmaa ohjaamista kun saisi olla, mutta meni kuitenkin ihan ok, oltiin samalla radalla. Loppu menikin sitten oikein hyvä. 0, -11,53, hyppysert ja voittonolla. Jei, taitavat me :)
Kolmas rata taas aksa rata. 0, -5,17. Sijoitusta en tiedä, ehkä 10 paikeilla. Mun ohjaus ei ollut ihan hyvää. Taco joutui kyselemään  muutamassakin kohdassa ja hidastin Tacoa varmistelemalla. Puomilla tapahtui jotain. Näin kun Taco lähti hyvällä linjalla tulemaan puomille ja nousikin ihan hyvin, mutta nousun ja suoran taitteessa Taco oli ihan vatsallaan. Suoralla kyllä sitten nousi ja hieman hidastaen teki alastulon. Muutama muukin koira oli kuulemma räpiköinnyt puomilla suunnilleen samalla lailla. Kävi kisojen jälkeen katsomassa puomia, mutta en keksinyt syytä räpiköintiin. En tiedä luuliko olevansa keinulla vai mitä siinä oli. Mutta joka tapauksessa saatin tuplanolla, yes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti