torstai 27. lokakuuta 2011

Pihatreeniä taas

Treenattiin tänään taas ruutua, olisikohan etäisyyttä ollut 40 m lähetyspaikasta, meni todella hyvin suoraan ruutuun kosketusalustalle. Sitten rupesinkin hölmöilemään ja ajattelin ottaa pysäytyskäskyä mukaan ruutuun. Ainoa on että en ole kunnolla vielä opettanut pysäytyskäskyä muualla joten Taco valui ulos ennenkuin tajusi mitä halusin. Noh saatiin me tässäkin asiassa onnistuminen kun hieman helpotettiin hommaa, ei voi treenata monta uutta asiaa samalla kerralla. Näihin asioihin olisi hyvä jos olisi joku parempi kouluttaja mukana neuvomassa ja varsinkin muistuttamassa ettei tarvitse kaikkea tehdä hölmömmän kautta. Sitten tulikin Janin kaverit hakemaan Jania niin keskittyminen herpaantui mutta sain koiran hiljaiseksi ja teki vielä ihan hyvää seuraamista. Oikealle siirrot on hyviä, vasemmalle peppu ei oikein tule mukaan. Sitten saikin pihaan tulleita mennä pikaisesti moikkamaan sujui hyvin tosin koiran moikkaamisesta syntyi pientä kränänpoikasta jolloin Taco totesi että ole sitten ja meni touhuumaan omaa.

Illalla otin taas boksia, näytti jo ihan siltä että Taco ymmärtää mitä haetaan mutta kun itse lähdin enemmän mukaan niin alkoikin hakemaan pelkkää kosketusalustaa eikä boksiin astumista, katselee liikaa mua. Pitää saada se ymmärtämään enemmän keksittymistä tehtävään ja vähemmän mun liikkeisiin. Sitten otettiin 2on2offia rappusella niin että käskin koskemaan ja siitä leikitin sitä niin että se pysyi oikeassa asennossa, kerran tuli pois ilman vapautusta mutta silloin irroitti lelusta samantien ja siirtyi takaisin rappusille ilman mun käskyä. Sitten vielä pari sylkkäriä jotka onnistui heti 10:llä. Sitten tehtiin vielä muutamia puunkiertoja, tein hieman pelkällä kropan ohjauksella ja sitten myös äänikäskyillä. Onnistui kummallakin tavalla todella hyvin. Taco tykkää tehdä näitä ja vauhti on selkeästi lisääntynyt kun koira on saanut varmuutta, taitava kakarakoira.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti