lauantai 29. lokakuuta 2011

Pihatreeniä

Pariin otteseen tehty pihatreeniä. Välillä vaikuittaa siltä että koira tajuaa boksin idean mutta heti kun tulee mun liikettä enemmän mukaan se vaan juoksee kosketusalustalle. Pitäisi jotenkin laittaa vähen mun liikettä mukaan. Onhan koko ajan ollut hieman mun liikettä mukana mutta jotenkin Tacolle tulee liian kiire liikkua mun ohi jolloin liike vie enemmän sivusuuntaan.

Noudon meinasin sitten pilata täysin tänään koiralta mutta sain sen onnistumaan lopulta, myös metalin. Ja illemalla otin uudestaan niin onnistui hyvin ettei kai se nyt ollutkaan niin pahaa että hieman rähähdin koiralle etten hyväksy kapulan kanssa pelaamista, mutta silti, koira ei edes ole vuotias. Seuraamisetkin harjoittelen lähinnä ilman remmiä vieläkin ja hyvin menee. Ruutuakin treenattiin, kerran tosin Taco rupesi tarjoamaan puunkiertoa ja sieltä ruudulle. Aina se hakeutuu ruudulle mutta menee joskus sivulta sisälle, eli ei mene suorinta ja lyhyintä tietä. Tein myös z-seuraamisen koko kaavion tänään hieman lyhyimmillä matkoilla, onnistui hyvin, samoin kaukot, istu maahan seiso eri järjestyksessä, hieman siirtyi taaksepäin muuten hyvä. Seuraamisessa voisi olla aavistuksen taaempana ja aavistuksen kauemmas videolta katsottu. Takapäätä koira osaa käyttää. Oikealle sivuaskeleet menee hyvin, vasemalle ei astu ristiin, takapää tulee perässä, ei tee aktiivisesti töitä, pitää työstää, pakittaminen onnistuu hyvin pari askelta mutta annan vielä pikkaista apua. Luoksetulossa jostain syystä valui vähän kun tein äänikäskyllä seis-käskyä, käsiavulla stoppasi heti, otin ekaa kertaa myös stoppauksen maahanmenolla, koira stoppasi hyvin mutta pysähtyi seisomaan ja siitä kävi maate, mutta ilman lisäkäskyä kuitenkin, sivulletulo oli hyvä. Sivulletulot alkaa muutenkin olemaan huomattavasti parempia. Noudoissa tarvii vielä apuja että kapula pysyy suussa ja koira tulee suoraan sivulle, tuppaa jäämään hieman vinoon ja jos kovasti annan apuja tiputtaa kapulan, eli kun annan apuja sivulletuloa varten pitää olla tiukkana ettei koira saa siitä syytä sylkeä kapulaa. Tunnistusnouto alkaa olemaan aika hyvä paitsi että koira pureskelee kapulaa mutta toisaalta koira pysyy tässä noudossa hyvin mun sivulla eikä heti pompi ylös irroitettua kapulasta. Taco osaa jo tässä vaiheessa enemmän kun yksikään mun edellistä koirista koko ikänä on oppinut, toisaalta olen myös treenanut sitä hieman tavoittelisemin koska tämä tuntuu koiralta jonka kanssa olisi ehkä jopa kiva kisata. Pitää vaan päästä ryhmään harkkamaan jotta voisi asettaa tavoitteet. En usko että paikallaolokaan muiden koirien vierellä aiheuta ihan hirveästi harmaita hiuksia kunhan päästään sitä harjoittelemaan. Ainoat liikkeet mitä ei olla vielä ollenkaan treenaattu on merkki (treenaan ekaksi ruutua niin että koiralla hieman enemmän hajua liikkeestä) ja liikkeet jotka liittyy hyppyihin (alo ja avoliikkeen hypyt + hyppynouto), tai alohyppyä ollaan hieman aloiteltu.


Huomenna onkin Essin vuoro treenta koiraa, saas nähdä miten menee. Vien Micin mummolle hoitoon ja sitten mennään Essin ja koiran kanssa halliin treenamaan nuorisoryhmän kanssa, katsotaan mitä tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti