torstai 6. helmikuuta 2014

Agivalmennus

Eilen oli agvalmennus ja onneksi ei ollut liikaa pakkasta niin päästiin jopa tekemään agilityä. Taco oli taitava ja nyt pysyi hyvin näpeissäkin, ei tullut jarrujenkaan läpi. Kun saatiin rata oli pari kohtaa missä olin melko varma, että Taco tulee menemään ansaesteille, mutta eipä mennyt, ei ollut edes menossa. Mun pitää treenata pakkovalsseja, varsinkin persjättö pakkovalssi oli mulle haasteellinen, samoin valssi, mistä heitto takaakierrolle ja perään saksalainen ahtaassa paikassa oli mulle haasteellinen ajoittaa. Japanilaisetkaan ei ole mulle mitkään kaikkien sujuvat, ne toimii Tacolle hyvin, itse vaan pitää harjoitella niitä lisää, että saa rytmityksen hyväksi. A toimi tänään hyvin vaikka en ollutkaan ihan vierellä tukemassa, myös keinua Taco teki ihan hyvin itsenäisesti, hieman nopeampi olisi voinut olla.

RaaRaa oli myös harjoittelemassa, mm:ssa istumista, maahanmenoa, paikallaoloa istuen, tolpankiertoa, luoksetuloa, käteentuloa. Taitava pentu. Mielestäni keskittyy erinomaisen hyvin vaikeassa häiriössä. Hirmu oppivainen se on muutenkin. Yleensä jos osaa kotona niin tekee kutakunkin samalla tasolla ainakin hallissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti