sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pari videoa tämän päivän tekemisestä


Essi tuli mukaan halliin tänään, joten sain vähän videollekin. Ekaksi aksasin Tacon kanssa. Treenattiin hieman hallintaa ja minä valsseja. Tosin nyt kun katselin videota rupesi taas ärsyttämään mun liikkuminen, varsinkin kun joutuu pitämään koiraa lapasessa. Eli rohkeampaa liikettä, ryhti kuntoon ja huitomiset pois. Kerro koiralle ajoissa ja tiedä missä seuraava este on, tiedä missä koira on ja semmoinen pieni per**** ohjaamiseen.


Essi teki myös vähän aksaa Tacon kanssa. Teki hyvin, on edistynyt ja edistyisi vielä enemmän jos vaan treenaisi enemmän. Hyvin kuunteli mun ohjeita jolloin hommat toimii. RaaRaa oli seinässä kiinni kunTaco treenasi ja sehän sitten hyvin äänekkäästi ilmaisi mielipiteensä tästä asiasta, rupesi haukkumaan ihan kunnolla.

RaaRaa pääsi kanssa tekemään kaikkea pientä. Onnistuin tallomaan sen takajalalle kun harjoiteltiin putkea ja se on näköjään hieman herkkis tässä asiassa, jouduin hieman patistelemaan sitä, että unohtaisi asian. Se otti jonkinverran häiriötä Tacon kitinästä myös. Se halusi käydä tarkistamassa, että se varmasti oli Taco joka meuhkasi. Muutenkin RaaRaa on alkanut olemaan enemmän tietoinen ympäröivästä maailmasta, on tavallaan hieman epäileväinen välillä, mutta kuitenkin menossa suuna päänä ja ihmiset on aina kivoja. Pitää yrittää kuljettaa sitä mahdollisimman paljon mukana nyt. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti