sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Hallilla jälleen

Kävin aamupäivällä aksaamassa hallilla molempien koirien kanssa. Tacon kanssa harjoittelin puomia ilman mun liikettä, oli parempi kun aikaisemmin, mutta saisi olla vielä nopeampi alastulo. Kepeiltä sain Tacon pois kolmannessa vikavälissä kun tein persjätön, noh uudestaan vaan niin korjasi. Ja sitten tuli huomattu, että rima vikalla esteellä tulee herkästi alas jos tullaan esteelle samaa aikaa. Pitää olla joko selkeästi edessä tai hieman takana. Tänään taas Taco hieman ahnehti takaakierroissa, saisi jättää pikkasen enemmän tilaa siivekkeelle. Kokeilin myös tänään jos takaaleikkaus toimii renkaalla jos on putki suoraan edessä ja yllättäen toimi, toki olin silloin jo kokeillut kyseistä paikkaa vedolla ja valssilla.
RaaRaa teki setpoin 35 cm hyvin. Jätin RaaRaan kolmen esteen taakse, pitää olla tarkkana milloin itse lähtee liikkeelle, ettei rima tule alas, muuten ok. Irrottauduin sivusuunnassa lähtöhypyssä, ekalla kerralla ohitti hypyn, mutta tokalla teki oikein. Tänään teki renkaan hyvin sekä kahden hypyn kautta, että putken kautta, oli huomattavasti varmempi. Myös kepit meni tänään oikein hienosti. Hypyt oli tänään 40 cm ja pari kertaa hyppykaari oli niin, että hyppy lähti liian aikaisin ja laskeutui liian lähelle hyppyä, eli korkein piste ennen hyppyn keskipistettä. Lähinnä ongelma oli ekalla hypyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti