sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Asennekasvatusta ohjaajalle

Tänään oli KKK:n järjestämät Teemun treenit hallilla. Molemmat koirat pääsivät treenamaan.

RaaRaa teki takaaleikkaustreenin. Ei ole helppoa todellakaan RaaRaan tyyppisen koiran kanssa. Saatiin hieman soveltaa. Tavallaan RaaRaalla on hirmu vahva estefokus, mutta se juokseminen ja flänkkääminkin on kivaa. Hyvin huomasi, että hyppytekniikkakin kärsi kun RaaRaa ei ihan tiennyt mitä tehdä ja minne mennä. Tehtiin, niin että RaaRaan oli tultava hakemaan multa lelupalkka leikkauksen jälkeen, ei saanut lähteä laukkaamaan ympäriinsä, lelun irti ja seuraava hyppy. On  nostettava mun arvoa. Ja paimentaminen on saatava pois hallista ja agilitystä. Kun mä kutsun luo sen on tultava joka paikassa mun luo laukassa (hallissa, lenkeillä yms.), nyt se herkästi tulee paimennusasennossa matalana kyttäen ravissa. Joskus tekee samaa lenkillä. Eri tapoja puuttua tähän mitä mietin:
- Pysäyttää koiraa (maahan, istumaan) heti kun tulee paimennus päälle, koska luoksetulo vaikea. Pysähtyessä  palkka ja koira käskyllä (namilla) lähtöpaikalle, vähitellen pysäytyksestä voi alkaa kutsumaan luokse.
- Karkuun juokseminen kutsuessa, ei tunnu hyvälle, en usko että toimii, voi toki kokeilla
- Kun koira alkaa jähmettymään, en kutsu koiraa vaan menen koiran luo ja pikainen nippasu karvoista rähähdyksen kera, että herätys pois paimennusmoodista, palaan paikkaan mistä kutsun koiraa ja palkka
- Käsikäskyllä (hyvin vahva käsky tällä hetkellä) luo. Haluanko riskeerata meidän vahvaa käskyä tulla lähelle, epäilen ettei ole kuitenkaan niin vahva käsky, että saa RaaRaan pois paimennusmoodista.
Joka tapauksessa palkkaan nyt hetken ihan kädestä ja mun läheltä, ei mitään pallonheittoja.
Yksi lisäidea tuli kehittää RaaRaan lihaksia, eli koira lähelle hyppyä ja siitä pupuasentoon, mistä suoraan hyppy, koiran on silloin käytettävä paljon lihaksia.

Sitten Taco. Päästään tuohon asennekasvatukseen. Tehtiin taas ekaksi ihan nätisti, mutta pikkasen käännökset levisi, Taco teki pikkasen omia päätöksiä, miten liikkuu. Muutama karjaisu Teemulta, että ohjaaja hoi, liiku, käännä koira, ei seisoskella ja säästetä askelia, ei saa  laiskotella. Nyt tehdään täysillä. Tuli Tacollekin yksi vaihe lisää, kun ohjaaja hoiti oman osuutensa kunnolla, laiskottelematta. Tiukkaa, vauhdikasta ja tarkkaa ohjaamista, hyvin selketä koiralle, niin koirakin nauttii tekemisestä. Taco on monella tapaa hirmu kiltti ohjattava, mutta siltäkin on vaadittava tarkkaa tekemistä. En nyt tarkoita mitää karjumisia tai muuta rumaa. Vaan en saa päästää Tacoa näpeistä. Me voidaan oikeasti saada sekuntteja vielä pois ajasta tarkemalla ja tiukemmalla ohjaamisella. Taco oli aika väsynyt treenin jälkeen, siitäkin huomasi, että kun mun asenne on kohdalla niin koira tekee niin täysillä, että väsyy enemmän. Toki väsymistä saadaan taas pienemmäksi liikuttamalla koiraa enemmän, että kunto nousee.

Kaikenkaikkiaan hirmu kivat treenit. RaaRaan kanssa sai taas vahvistetta, ettei  ole helppo tapaus todellakaan, mutta hyvin opettavainen ja Taco taas, noh se on hyvin taitava koira ja meidän yhteistyö on aika kohillaan, me toimitaan yhdessä. Teemun kanssa on kivaa analysoida ja miettiä. Sen kanssa kun juttelee, niin se herättää ajatuksia, ei välttämättä anna valmista pakettia, vaan antaa ihmisten itsekkin ajatella. Toki auttaa jos pyydetään. Tykkään Teemun tavasta kouluttaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti