lauantai 28. marraskuuta 2015

Vireen/asenteen kanssa ongelmia

Hmm, tällä kertaa ohjaajalla ei ollut ihan vire kohdillaan kisoissa. Tuli huolimattomuus virheitä ja tulos sen mukainen hyl, hyl, 5 ja hyl. Tosin jouduin aika kovasti tekemään töitä, että Tacon vire pysyi järkevällä tasolla. Hmm, taitaa yksi onglma mun oman vireentilaan saamiseen olla, etten saa hyvää virettä, kun joudun koko ajan keskittymään Tacon vireeseen ennen rataa. Ja kun en saa nostettu omaa virettä riittävästi, tulee herkästi huolimattomuusvirheitä ja meidän radat ovat aavistuksen hitaita. Tosin tänään hyllytin kakkosradan semmoiseen kohtaan, etten ihan tiedä miten olisin saanut sen hyvin ohjattu (8-11). Pitää yrittää muistaa rakentaa kohta, koska ohjausvaihtoehtoja löytyi useampi.
Rata:











Viimeisen radan jälkeen olin menossa hakemaan takkiani, että mennään lenkille, niin loppusuoralta tuli koira ja haastoi Tacon tappeluun, sekunnissa pojat ottivatkin sitten yhteen rähinällä, kun en ehtinyt tunkea itseeni koirien väliin. Roikotin sitten Tacon pannasta ja samalla yritin pitää vastapuolta irti Tacosta. Omistajat saivat haettu omansa pois ja vaikuttaa, ettei tullut mitään vekkejä. Tosin Taco onnistui vissiin puremaan itseään kieleen, kun suussa oli verta, mutta muuta ei ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti