keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Annen treenit

Tämmöistä rataa tehtiin eilen. Yhteislähtö, persjättö 2 jälkeen, kutsuen kiipeämään A:lle, Taco käänsi hyvin. Persjättö 4-5 väliin, vieden tarkasti ettei koira lähtenyt muualle. 6-7 persjättö. Kepit kokeilin kahdella tapaa, lähettämällä 8-9 välistä ja nenästä kiinni ja 10 hypyn yli heittämällä. Kokeilin myös pakkovalssilla, eli kun koira tuli putkesta, varmistus että koira hyppää 8, persjättö koira oikeaan käteen ja tiukka pakkovalssi kepeille, Taco teki tämän hyvin tiukasti mutta tarvi pienen suhahduksen että meni ekasta välistä sisään, mutta jatko toimi näin sujuvammin. Pituuden Taco hyppäsi ekalla koskettaen viimeiseen palikkaan, eli huolimattomasti. Seuraavalla kerralla käskin hieman tiukemmin hyppämään niin meni hyvin. 14 hypyn kutsuin, jaakotin 15 ja puomille. 17 putki piti ohjata tarkasti ettei koira mennyt 14 hypyn. Eli hakemaan koira puomilta nenästä ja kun koira sitonut putken niin itse liikkeelle. 19 kokeilin kahdella tapaa, eli persjättö 18-19 väliin. Toimi   ihan ok, mutta tuli kiire ohjaamaan 20 hyppyä. Ohjasin myös heittämällä koira putkeen 18 hypystä persjättö 19-20 väliin, toimi hyvin mutta tässä ei ollut yhtään aikaa varmistella putkeen menoa, ettei koira ollut jaloissa putken jälkeen, tässä olisi voinut tietty tehdä sylkkäriäkin. Rengas onnistui ilman ongelmia joka kerta. Oli kiva rata ja mulla kuuma kun lopetettiin. Lopussa tehtiin vielä rallattelurata mitä jouduttiinkiin juoksemaan olisikohan 4 kertaa ennenkun onnistui. Onnistui kun muistin pitää volymiin alhaisena ja ohjata tarkasti. Koira kun pikkasen lähti lapasesta kun sai syöksyä putkiin ja olla kauempana musta. Taco liikkuu lujaa, aina se on ollut nopea mutta mielestäni se liikkuu nykyään  vielä lujempaa, mutta samalla se on todella herkkä ohjata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti