tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hyvät tiistai-treenit

Tämmönen rata-treeni tänään. Taco oli oikein taitava ja ohjaajakin teki hyviä pätkiä.
Pakkovalssia tekemään kakkosen taakse, matalalla kädellä ohjaus takaakiertoon ja persjättö 3-4 väliin. Malttia 5 takaakiertoon ja koiralle riittävästi tilaa, että menee putkeen eikä A:lle. Takaaleikkauksella 7. 9-10 väli tein sekä valssilla että persjätöllä, persjättö toimi varmemmin. A:lla piti varmistaa että koira näkee A:n eikä mene putkeen. Perusohjaamista 12-13,persjättö 13-14 väliin. tökkäisy takaakiertoon, katso koiraasi keinulla, niin koirasi tekee keinun oikein eikä tule, hupsis liuinpas pois. 19-21 kokeiltiin parilla eri tapaa: tökkäsin koiran 19 takaakiertoon ja päästin koiran selän takaa ja ohjasin oikealla kädellä 20 ja jaakotus ja putkeen, ok.Sitten samalla lailla alku mutta koira vasempaan käteen, ei selän taakse ja perusohjaamisella putkella, parempi ja sitten vielä ottamalla koira vastaan putkelta 19 oikelta puolelta suunnilleen 19-20 välistä pakkovalssin tyyppisesti ja sitten pakittamalla 20 eteen ja vasemalla yli, toimi todella hyvin, piti vaan olla tarkkana ettei pakittanut liian aikaisin. Putkelta piti taas muistaa ottaa koira mukaan ja katsoa koiraa. Tänään suurin osa rimoista oli 60 cm ja silloin huomaa miten tärkeä asia koiran katsominen on, muuten rimat lentelee herkästi. Hyvä rata oli tänään ja itsekkin olin aika hyvällä fiiliksellä. Pitää saada oma pää toimimaan hyvin niin saa tuloksiakin. En yleensä hirveästi jännitä kisoissa mutta en kuitenkaan läheskään aina saa semmoista hyvää potkua radoille ja silloin tulee mokia. Mun pitää keskittyä ihan täysin ja koko ajan tietää minne ollaan menossa ja miten lujaa, milloin malttaa ja milloin juosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti