sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kaikennäköistä tehty, mutta laiskana en ole päivittänyt

Eli RaaRaa on päässyt paimentamaan ja myös aksaamaan ja pikkasen pihatokoakin ollaan tehty. Taco taas lähinnä aksanut.
RaaRaan kanssa ollaan nyt paimenettu isolla pellolla. RaaRaa tekee parhaansa ja se on siinä aika taitava, mutta sillä on suurena rasitteena ohjaaja joka ei osaa, eikä ymmärrä joten ei saa riittävästi neuvoa ja tukea, joten välillä ollaan hieman hakusessa ja onpa osa lampaistakin ottanut hatkat. Vaikea tehdä kriteerejä kun ei ihan tiedä mitä ne voisi olla. Ollaan tehty flankkeja (suunnat vähitellen mukaan) ja ajoa (ei poispäin). Myös koiran kutsumista pois lampailta ollaan ruvettu tekemään. Meillä on vielä yksi paimennus merkattu syksyksi, olisi kiva jos saisi jonkun paimennuksen sopimaan syksynä, mutta katsotaan.
Parit ryhmäharkat agilityssä on ollut. Aika hyvin RaaRaa tekee niissä, yllättävän hyvin keskittyy omaan tekemiseen. Pimeän putkeen hakeminen on aika vaikeata vielä ja välillä on myös pikkasen hakusessa, että kummalla puolella olen putken jälkeen.
Pihatreeneissä olen tehnyt vähän valssiharkkoja, persjättöjä, oikea-vasen kosketusalustalla, kehikkoon juoksemista (kääntyy mua päin, eli palkkaan liian hitaasti), lelulle lähetyksiä, setpoint, 2on2off ja seuraamista, sivulletuloa, liikkeestä istumista/maahan/seis (ei seuraamisessa), kaukokäskyt. Jotain pikkutemppuja ollaan myös tehty.
Tacon kanssa oli agivalmennus. Olin huomattavasti paremmalla asenteella liikenteessä ja treenitkin paljon paremmat kun edelliskerralla. Nyt pitää vaan itse harjoitella liikkuvia valsseja, eli ei paikalla pyörimistä, vaan selkeästi sivuttaisliikettä mukaan valssiin jos tarvetta. Olen harjoitellut kotona tätä kahden merkin vällillä joten näen miten liikun. Taco taas räjäytti ihan törkeästi renkaan vedätyksessä. Todettin, että oho, ei näin, pitää keskittyä esteeseen vaikka vedätän. Lelu renkaan taakse ja uusi vauhdikas lähestyminen vedätyksellä ja koira keskittyi hyvin ja otti jopa lelun matkan varrelta, hyvä. Kävin perjantaina harkkaamassa hallilla sekä valsseja, että rengasta vedätyksellä, onnistuivat hyvin.
Taco on päässyt Janin kanssa juoksemaan, RaaRaa on päässyt vaan mukaan jonkun kerran. Huomaa, että Taco on alkanut arvostamaan Jania eri tavalla nyt, kun Janikin tekee sen kanssa jotain. Tacohan tykkää olla juoksemassa, ja varsinkin kun RaaRaa ei ole ollut mukana, niin Taco on saanut nauttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti