torstai 18. syyskuuta 2014

Medien yksilöfinaalirata

Keskiviikkona Timo lomaili mutta sovittiin muutaman kanssa valmennusryhmästä, että käydään harkkaamassa. Tehtiin medien yksilö finaali rata.
Rata oli kiva mutta haastava, ei ihan nollalla menty. Haastavinta oli kohta missä koira piti ekaksi vaan heittää putkeen ja toivoa, että se meni oikeaan päähän (meni joka kerta) sitten juosta täysillä valssata suoraan renkaan edestä ja uudestaa valssata takaakierrolle ja leijeröiden keinulle. Tein pari kertaa myös poispäinkäännöksenä tokan valssin, toimi yllättävän hyvin, mutta mä ajauduin hieman väärään paikkaan leijeröintiä varten niin meinasin työntää koiraa keinun ohi. Tarkkana sai olla muissakin kohdissa, mutta ei vaatinut mitään suurempaa kikkailua kunhan ohjasi tarkasti. Taco oli tosi taitava ja antoi taas kaikkensa. Oltiin molemmat aika loppu, kun lopetettiin.
Tänään  käytiin pururadalla koirien kanssa. Vitsit Tacolle iski joku ihme protestointi, ei meinannut millään suostua kulkemaan ekana, yritti vaan päästä kuseskelemaan ja kuljeskelemaan mun selän takana. En antanut periksi, en edes vaikka ampumaradalla myös ammuttiin, mikä luultavimmin hieman lisäsi painetta ja stressiä Tacolle. Varmaan kilsan verran ainakin väänettiin asiasta kunnes Taco rupesi kulkemaan mun edessä. Siitä pääsin kehumaaan ja ruvettiin sitten juoksemaan niin johan alkoi maistumaan jopa vetäminen. RaaRaa sen sijan käyttäytyi koko ajan hyvin. Joten loppujen lopuksi oli kiva lenkki ja ylättäen RaaRaa olikin yllättäen hyytyi hieman. Taisi ottaa sillekin koville mun ja Tacon vääntö.
Menin kylälle vielä tekemään pikkulenkki ja sieltä sitten syöksyi joku pöllöpää koira museopihalta räkyttäen. Meidän pojathan ei ihan arvosta näitä, joten joduin aika tiukasti komentamaan niitä samalla kun yritin häätä vierasta koiraa, ilman että se painelee jalkapallopelaajien luo. Huokaus, noh  päästiin me loppujen lopuksi jatkamaan. RaaRaa sitten yritti hieman rähjätä muillekin koirille jotka tuli vastaan, mutta aika hyvin kuitenkin uskoi kun komensi. Jatkossa mennään torstaisiin lenkkeilemään kylälle ja/tai pururadalle kun vien Micin partiion niin saavat koiratkin nähdä vähän  jotain muuta kun omaa vakiolenkkiä ja treenihalleja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti