lauantai 10. tammikuuta 2015

Lisää aksatreeniä

Kävin molempien koirien kanssa eilen hallilla aksaamassa.
Taco teki:
- Puomia: alkaa selkeästi olla parempi, myös ilman liikettä kunhan muistan etten tujota Tacoa.
- Pikkasen kuuntelemisharjoitusta: tarjolla oli kaksi putkenpäätä ja sitten vielä kepit ihan vierellä. Ekalla kerralla ei kuunellut kunnolla, mutta sitten korvat palautuivat on-asentoon ja homma toimi.
- Käännöksiä valsaten, noh voisihan toi koira kääntyä paremmin, ei oikein kovin helpolla hyppää valmiiksi kaarevana. Osaa hypätä vino-hyppyjä nykyään hyvin, mutta ei kaarevat.
- Putkijarrua, ja putkesta/pussista ulos tullessa tarkastamista ohjaajalta minne seuraavaksi, ilman, että jouduin karjumaan, nämä teki hyvin.

RaaRaa teki:
- Puomia; teki ihan kivasti, välillä tarjosi vieläkin 4 on, pitää olla tarkkana, ettei vapauta väärästä paikasta, mene aika haipakkaa. Luulen, että RaaRaa oppisi juoksu-puomin helposti, koska sillä on aika matala tapa liikkua. En aijo ainakaan nyt opettaa, koska kontaktit ainoa paikka missä saan sen kiinni.
- Esteiden tarjoamista (mm muuri). On selkeästi ruvennut tarjoamaan muutakin kun kontakteja, toki kontakteja tarjoaa melkein joka kerta kun ohitetaan mahdollinen kontakti ollessaan ns vapaalla.
- Käännöksiä: heti kun vauhti tulee mukaan RaaRaa alkaa hyppäämään pitkiä hyppyjä, jolloin tietty käännöksetkin leviävät. Tähän pitää löytyä joku treeni.
- Vinokepit: hyvin
- Niisto: tulee hyvin niistoon ja kääntyy hirmu hyvin niistossa, mutta vielä joudun olemaan turhan pitkään merkkaamassa.
- A:ta ekaa kertaa. Remmissä, ekalla kerralla yritti kääntyä kesken A:n, en antanut, kiipesi hyvin ylös, alastullessa estin hieman remmillä, niin tarjosikin 2on2off. Toisella kerralla RaaRaa tuli ihan älylujaa, meinasi lentää harjan yli, onneksi se oli remmissä. Tähän mennessä RaaRaa on tehnyt uudet asiat hieman varoen, nyt se lähti ihan reikäpäänä. A:ta pitää muistaa tehdä remmissä.
- Pussia: hyvin.
- Hyppy joka on noin 90 astetta koiran juoksulinjalta. RaaRaa kun tulee todella lujaa, niin on ollut vaikeata rytmittää nämä ja varsinkin, kun RaaRaalla ei ole niin hyvä estetarjonta, ekalla kerralla tuli ohi, mutta sitten saatiin onnistumaan.
Olen nyt tehnyt niin,että jos RaaRaa alittaa juostessaan ympäriinsä hyppyjä, niin kiellän ja käsken hyppämään kyseistä hyppyä. Hyppykorkeus ei ihan selkeästikkään ole ongelma, helposti ylittää 65 cm, pitää saada sille halua hypätä.

Tänään mentiin taas hallille:
Taco teki:
- Hyppytekniikkana korkeuden arvio kolmella hypyllä ja arviointi nouseva okseri, aloituskorkeus 50 cm, leveys reilu 50cm. Riman nosto kolme kertaa. Taco yritti taas kieltää 65, kielsin, uudestaan hyppykäskyillä.  Teki ok. En tajua mistä se on keksinyt hyppyjen ohittamista, ei onneksi tehnyt radalla. Pitää hieman seurata sitä ja mahdollisesti viedä fyssarille.
- Puomia: hyvin.
- Erillaisia keppikulmia. Näissä Taco on taitava.
- Muutama käännös, ihan ok, mutta haluaisin saada käännökset napakoimmiksi.

RaaRaa teki:
- Hyppytekniikkana korkeuden arvio kolmella hypyllä ja arviointi nouseva okseri, aloituskorkeus 45 cm, leveys n 45 cm. Riman nosto kolme kertaa, laskin neljä kertaa. 45 cm oli helppoa lähtiessä, mutta laskiessa vei vasta 40 cm takajalat taaksepäin.
- Puomi: huomasin, taas, jos tujotan RaaRaata se tarjoaa 4 on, kun taas jos muistan katsoa hieman viistosti sitä se tulee oikein.
- Vinokepit: Vedin hieman pienemmäksi kepit, oli hieman haasteellista RaaRaalle, mutta saatiin hyvin onnistumaan.
- Käännöksiä ja jarruja. Tein ekaksi flatworkina jarruttamista ja eteenlähettämistä, teki tosi hyvin. Hyppyjen kanssa jarrut on hieman hakusessa. Mutta niin on mun rytmitys välillä. Käännökset on vaikeat RaaRaalle, se kun mielellään tekee hyvin pitkiä hyppyjä.

RaaRaalla on ihan selkeästi tullut lisää itseluottamusta kun olen treenanut sen kanssa hieman enemmän nyt.

Mietinöissä pitäisikö sittenkin ilmota Tacon jo KKK:n tammikuun kisoihin. Yleensä olen pitänyt kisataukoa noin joulukuun alusta johonkin helmikuuhun, keskiviikkona pitää viimeistään päättää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti