tiistai 27. tammikuuta 2015

RaaRaan maanantaitreeni

Harjoiteltiin puomia, A:ta, avokulmaa ja aloitin harjoittelemaan keinun 4 on. Pientä käännösjumppaa hypyllä joka oli 40 cm. Avokulma-harjoituksessa hypyt oli 45 cm, yhä edelleen lähtöhyppy on se hankalin, hyppäsi välillä turhan pitkiä hyppyjä, keskittyi hieman liikaa edessä olevaan hyppyyn. Puomi oli aika hyvä, askelmat suoralla osalla meni nyt hyvin, nyt pitää vaan muistaa hieman katsoa koiraa alastulolla, niin saan tuettu 2on2offia siinä, muuten saattaa paukkua, toki pysähtyy puomin jälkeen, mutta ei ihan vielä hallitse niin hyvin takapäätään, että voi tulla täysillä, ja varsinkaan ei A:lla. Pitää muistaa jumpata syviä lihaksia. Keinulla vielä ehkä kerran ilman liikettä. Jumppa ei ollut RaaRaalle ihan kaikkien helpoin, mutta ihan ok:sti teki, mutta herkästi lähtee leviämään kun tulee pikkasenkin vauhtia, treeniä lisää, koira nauttii tekemisestä.
Tänään Essi oli unohtanut ottaa ruokakuppia pois RaaRaalta kun se lähti kouluun, no joo, ei ole enään ruokakuppia. Päivällä RaaRaa oli oksentanut kupinpalasia ja kun tulin kotiin oksensi muutaman palasen ja aika paljon vatsanesteitä. Annoin pelkkää lihaa ja rasvaa ruoaksi nyt illalla, seurataan nyt pari päivää sen vointia. Pitäisi varmaan hakea parafiiniöljyä kotiin taas kun toi nyt näköjään tykkää tuhota ja syödä asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti