perjantai 20. helmikuuta 2015

Saksalaista yms

Hallilla tein molempien koirien kanssa ekaksi hyppytekniikkana alastuloa missä myös etäisyyden arvio mukana (Okseri ja takahypyt RaaRaalla 40 cm, Tacolla 45 cm). Pientä tömistelyä, mutta varsinki RaaRaaseen olen tyytyväinen, koska nyt ei hypyt mennyt yhtään etupainoisiksi vaikka joutui tekemään töitä. Sitten saksalaista neljällä vinohypyllä, Tacolla korkeus 65 cm. Ekalla kerralla viimeinen takaakierto levisi sivulla olleeseen esteeseen, mutta sitten Taco teki hienosti, on se helppoa osaavan koiran kanssa. RaaRaalle sama harkka hypyt 45-50 cm. Ekalla yrittämällä RaaRaa pinkasi ekalta hypyltä joka siis ihan perushyppy eteenpäin takana olevaan putkeen, sitten kun sain sen kääntymään  se irtosi takaakierrossa sivussa olevaan putkeen  (muutaman kerran), sitten hermostuin hieman niin ei tehnyt takaakiertoa, sanoin taas hieman tiukemmin parin sähläyksen jälkeen, niin johan muisti ja korvat alkoi toimimaan. Se mikä on erittäin hyvä, että aikaisemmin jos olen ottanut sitä hieman tiukemmin sillä on mennyt itseluottamus, nyt ei mitään, toimi vaan paremmin. Pari kertaa RaaRaa tuli myös mun jalkoihin kun en ollut ajoissa poissa sen edestä, mutta saatiin ihan ok saksalaisia tehty. RaaRaa teki myös kepit. Kepit on vaikeammat kun olen itse vasemmalla puolella, oikealla puolella menee hyvin, mutta pientä hakemista kun olen vasemmalla. Sisäänmenoa RaaRaa alkaa hieman miettimään ihan selkeästi. Keinua RaaRaa teki pari kertaa, ei kertaakaan tarjonut 2 on 2offia, vaan 4 on, puomia pari kertaa ok. A:takin tein pari kertaa, niin että putki oli sen alla, teki hyvin ja teki myös putkea, joka kerta oikein. Tacokin teki kuuntelemista A:n ja putken kanssa, hieman oli alussa vaikkua korvissa. Se on viime aikoina käynyt hieman liiankin kuumana, maltin kanssa hieman ongelmia välillä, ei istu mun viereen vaan mun edessä.
Huomenna kisoihin Tacon kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti